Valokuvausviikko - Vieraileva kirjoittaja: Tuulia Nelimarkka

Mikä sopisikaan valokuvausviikon huipennukseksi paremmin kuin ihailemani kuvaajan kirjoittama postaus? Ei kauheasti tule mitään mieleen, joten nyt saattee nauttia Tuulia Nelimarkan kirjoittamasta tekstista mahtavien kuvien kera! Iso kiitoa Tuulialle vielä kerran!

Olen Etelä-Pohjanmaalla asuva, tänä vuonna 23-vuotta täyttävä harrastelijakuvaaja ja -yrittäjä. Yritykseni kantaa nimeä Valokuvaus Tuulia N (aitoa Nelimarkka- taidetta halvalla, vaikka signeerattuna! ;D www.tuulian.net ), ja käyn kuvaamassa pääasiassa Etelä-Pohjanmaalla ratsastuskisoja ja muita hevostapahtumia sekä teen tilauksesta kuvauskeikkoja. Hevosten lisäksi lempikuvauskohteeksi lukeutuvat myös muutkin eläimet, varsinkin lehmät ja possut, niiden seassa kun on elämänsä pyörinyt. Olen harrrastanut valokuvausta aktiivisesti vuodesta 2011, mutta kameran kanssa on ollut leikittyä jo vuodesta 2005.

Ideasta kuvaksi

Kun lähden tekemään kuvaa, ensimmäiseksi huomio kiinnittyy taustaan: se saisi olla rauhallinen ja olla sisältämättä mitään ihmeenpää romua. Rauhallinen tausta jättää huomion itse kohteeseen ja näyttää kivalta kuvissa. Kun hyvä tausta on löytynyt, alan miettiä valon suuntaan ja kovuutta. Mitä haluan kuvalta? Myötävalo on aina turvallinen valinta, mutta sivuvalolla tai vastavalolla voi saada kuviin juuri sen pienen lisäripauksen mielenkiintoa.

Kun tausta ja valon suunta on hallussa, päästään vasta sitten miettimään itse kuvanottoa. Kuvaan pääasiassa manuaalilla tai aukon esivalinnalla, sillä tällöin pääsen vaikuttamaan parhaiten kameraan. Aukon esivalinnassa pääsee itse vaikuttamaan kuvien syväterävyyteen ja kamera säätää loput. Tämä on todella kätevää varsinkin todella aurinkoisina päivinä kun kameran näytöstä ei meinaa nähdä mitään. Manuaalilla kuvatessa otan aina pari testikuvaa, joidenka avulla näen onko valoitus sopiva. Koska kuvaan paljon raw-kuvia, en yleensä juurikaan kiinnitä huomiota valkotasapainoon. Sen kun saa korjattua raw-kuvista todella helposti.

Kun asetukset ovat kohdallaan on seuraavana kuvan rajaus. Mikäli en ole aivan varma rajauksesta, otan miellelläni hieman enemmän varman päälle ja rajaan löyhästi. Liiasta on aina hyvä nipsaista pois jälkikäteen, mutta ahdasta ei kovin helposti leveämmäksi saa.. Yleensä kuvissa kannattaa käyttää ns. kultaista leikkausta, mutta pidemmän päälle se on varsin tylsä, joten kannattaa koittaa erilaisia kuvakulmia ja rajauksia rohkeasti. Tässä kohtaa myös yleensä varmistan ettei kohteesta kasva mitään epämääräisiä ulokkeita, kuten aidantolppia tai yksinäisiä puita.

Tämän jälkeen on raakakuva valmis. Jpg-kuvauksessa kuvan voi hyvinkin jättää tähän olotilaan missä se tuli kamerasta, mutta raw-kuvissa kuva pitää aina vähintään muuntaa jpg-muotoon, jotta sitä voisi tietokoneelta katsella tai siitä voisi tehdä tulosteita. Käsittelen kuvat Adoben Lightroom-ohjelmalla. Teen aina vähintään peruskäsittelyn eli säädän valkotasapainon, valotuksen ja rajauksen kohdalleen, mutta välillä kuvien kanssa tulee leikittyä myös enemmän. Itse haluan pitää kuvankäsittelyn varsin maltillisena, eli en rupea kuvista säätämään muista kuin perusasetuksia ja värejä. En ole hyvä varsinaisessa kuvamanipulaatiossa, joten jätän sen taitavimmille. Yleensä saatan kääntää kuvia mustavalkoisesti tai sävyttää niitä ja välillä poistan pieniä kohteita, kuten kakkakasoja pois taustalta.

Tässä ennen-jälkeen kuva. Lightroomin työskentely-näkymä on todella kattava ja minusta on mukavaa kun siinä voi verrata uutta ja vanhaa kuvaa keskenään. Tässä kuvassa kuvaushetki oli juuri auringonlaskun aikaan (asetukset näkee kuvan yläkulmasta, tarkennustapana jatkuva 3D-tarkennus, välineistö Nikon d610+nikkor 70-200mm. Kuten kuvasta voi huomata, käytän harvoin täyttä aukkoa (2.8) ja tämäkin on otettu f/4:llä). Alkuperäisessä raw-tiedostossa auringonlaskun lämmin sävy ei enää niin kovasti näy ja kuva oli muutekin hieman tumma. Aloitin tämän kuvan käsittelyn säätämällä perusarvoja, eli ensimmäisen laatikon arvoja (contrast, whites, blacks...näkyy kuvassa). Kun kuva alkoi näyttää vähän raikkaammalta ja valoisammalta, muutin sen valkotasapainoa lämpöisemmäksi. Tykkään itse lämpöisistä kuvista, ja jonkun mieleen tämä kuva voi olla jo liiankin lämmin. Mutta makuasioista ei sovi kiistellä. Raw-kuvauksen hieno puoli on että valkotasapainoa voi muutella jälkikäteen miten haluaa.

Kun kuva oli omaan makuun tarpeeksi lämmin, tein siihen oikeaan reunaan pienen valotuksenlisäyksen ja väriliun haaleanoranssilla, jotta auringonlaskun valo korostuisi. Tämän jälkeen sävytin kuvaa vielä hieman keltaiseen ja viininpunaiseen, jotta värit vastaisivat paremmin luonnon värejä. Kuten kuvasta näkee, varsin pienelläkin (tähän meni n. 2 Min) perussäätöjen ja värien säätämisellä saa paljon aikaan.

Tässä kuvassa näkee vielä tuon sävytyksen (ja pienen lisävinjetoinnin, eli reunojen tummentamisen). Sävytyksen ei tarvitse olla kova että se tuo jo lisää väriä kuvaan. Lightroomissa tuon liukusäätimen saa maksimissaan arvoon +100, eli tässä kuvassa esim. tuo pinkin +2 sävytys on ihan minimaalinen.

Taitavampi (ja viitseliäämpi) kuvaaja olisi saattanut poistaa vielä tuolta takaa aidatkin, mutta luonnollisuus kunniaan ja tälläiset isot kuvamanipulaatiot jääköön taitavimmille! Yleensä ne eivät näytä hyviltä, ellei käsittelijä osaa asiaansa, ja voin vakuttaa että minä en osaa :D

Miksi valokuvaat ja mikä saa aina jatkamaan?

Valokuvaaminen on ollut minulle rakas harrastus siitä asti kun taloon tuli ensimmäinen digipokkari vuonna 2005. Ehkä valokuvaus koukutti silloin alkuun juuri sen takia, että äidin filmikamera oli kapistus jota emme pikkusiskon kanssa saaneet vapaasti käyttää, vaan ehkä n. 2-3 kertaa vuodessa. Filmi ja sen kehitys maksoi ihan reippaasti, joten oli ymmärrettävää ettei sillä harjoiteltu. Digitaalikameralla taas sai vapaasti räpsiä menemään.

Valokuvaus jaksaa kiehtoa nyt 10 vuotta myöhemminkin, koska siinä voi aina kehittyä eteenpäin. Tykkään vieläkin katsella taitavien kuvaajien kuvia ja miettiä miten olisi mahdollista päästä samaan lopputulokseen. Nykyään valokuvaus on minulle harrastuksen ohella myös sivutoiminen työ. Yrittäminen lähti ensin pienenä kokeiluna 4h-yrityksenä ja kun yrittäminen alkoi luonnistumaan, uskalsin vihdoinkin tänä vuonna koittaa kunnollista (tosin sivutoimista ja valokuvauksen ja kotisivujen lisäksi maatalouslomitusta tarjoavan) yrittäjän uraa.

Entä kuvaamisen hyvät ja huonot puolet?

Paras puoli valokuvaamisessa on se että siinä pystyy kehittymään kokoajan eteenpäin, myös ilman suuria investointeja. Mikään ei ole mahtavampaa kuin saada pitkän kokeilemisen jälkeen edes se yksi nappiotos, jonka voimalla sitten taas jaksaa räiskyttää suljinta seuraavan kuukauden ja metsästää sitä seuraavaa wow-kuvaa. Kisakuvausreissuilta olen saanut myös paljon uusia tuttuja ja kavereita, joihin en olisi varmanakaan tutustunut ilman tätä harrastusta.

Huonoina puolina mainittakoon että tähän saa kulumaan aikaa ja rahaa aivan tuhottomasti jos vain haluaa. Ja vaikka ei haluaisikaan, kalusto tuppaa hajoilemaan ja korjaus maksaa (ja kameravalmistajat suoltavat kokoajan markkinoille mitä ihanimpia uutuuksia)... Lisäksi pitkät kisapäivät ovat välillä todella pitkiä ja kuvankäsittelyyn tuhraahtuu helposti enemmän aikaa kuin itse kuvaamiseen.

#26 Vieraileva kirjoittaja Mira

Moi! Tällä kertaa tekstin kirjoittajana ei olekaan minä, vaan Mira. Pyysin häntä vierailevaksi kirjoittajaksi blogiini. Hevosen vuokraamista harkitseville ja tietysti muillekin hyödyllinen ja mielenkiintoinen teksti.

Hei! Teille kirjoittelee nyt 15-vuotias hevosbloggaaja Kurikasta. Jossun kanssa tutustuimme pari vuotta sitten ratsastusleirillä ja kokoajan olemme kaverustuneet enemmän. Jossu pyysi minua kirjoittamaan vuokraamisesta. Nyt aioin kertoa teille omia kokemuksiani.

Haavelin vuokrahevosta kauan, mutta aina kysymys "entä jos tapahtuu jotakin?" lykkäsi etsintää.

Unohdin asian lopuksi lähes kokonaan, en koskaan uskonut löytäväni sellaista.

Mennessäni TET-harjoitteluun lähitallille helmikuussa 2014, toiveet vuokrahevosesta taas suurenivat ja keräsin rohkeutta kysyä tallin omistajalta tietääkö hän hevosia, jotka tarvitsisivat liikutusapua. Hän kertoi muutamia, jotka saattaisivat tarvita. Sain yhden kauniin puoliveritamman omistajan numeron ja laitoin hänelle viestiä. Minua jännitti kovasti ja kuljin puhelin kädessä illalla odottaen hänen yhteydenottoaan. Sain viestin, jossa omistaja kertoi enemmän hevosesta ja vuokrahinnan kuukaudelle. Se oli ratsastuskoulussakin käyvälle liian paljon. Etsintä siis jatkui ja tallin omistaja lupasi kysyä illalla olevassa estevalmennuksessa suomenhevostamma Mairen omistajalta.

Seuraavana aamuna kuulin, että saisin kokeilla Mairea jos haluan. Eveliinan tullessa tallilla haimme Mairen sisälle ja Eve kertoi tammasta. Meillä sujui heti Even kanssa hyvin ja hän tuntui mahtavalta omistajalta. Menimme maneesiin ja nousin tamman selkään koeratsastus meni hyvin, vaikka tamma olikin kuuma ja reipas. Siinä kuitenkin viehätti se jokin, ehkä haastavuus. Aloitin Mairen vuokraamisen sinä päivänä ja yhteistyö jatkui 8kuukautta. Noiden kahdeksan kuukauden aikana opin ratsastamaan enemmän mitä muulloin yhteensä. Kesällä alkoi löytyä se tietty "säätö" ja loppu kesästä osallistuimme kouluvalmennuksiin ja yhdet kisatkin ovat takana päin.

Mairella oli jalkavaivoja lumien sulettua ja tamman jalat piti kylmätä joka ratsastuksen jälkeen. Se opetti hevoskäsittelijänä paljon ja opin huomaamaan, kun jalka on turvoksissa, koska siellä on nestettä jne. Välillä kylmääminen ärsytti, mutta se opetti niin paljon, oikeasti. Ja sain siitä myös nimeä ns. hyvänä vuokraajana. Vuokrahevosen avulla siis kehittyy ratsastajana, hoitajana ja erityisesti siitä saa ihanan ystävän.

Se miksi enää en vuokraa Mairea on se, että tamma jää kevyemmälle tiineyden takia ja minulle tarjottiin mahdollisuutta ratsastaa samalta tallilta 2* kenttätamma Zindiä (Zimzalabim). Myös Zindin omistajan toista vanhempaa, ennen kenttäkansainvälisiä kisannutta Rassea.

Zindiä ratsastan viikossa 2-4 kertaa ja Rassea 1-2kertaa. Olen kehittynyt jo selvästi muutaman viikon aikana, kun Zindiä olen saanut ratsastaa. 

Monella mielenpäällä on kysymys "olenko tarpeeksi hyvä?". Tuota voit kysyä itseltäsi ja vaikka ratsastuksenopettajaltasi. Tarjolle tarjotaan niin erilaisia hevosia. Sellaisia, jotka ovat pomminvarmoja ja sopivat ihmiselle, joka tykkää maastoilla ja rentoutua hevosen selässä. On kilttejä, laiskoja, mutta silti laadukkaita, joilla pääsee kehittymään. Sitten on vaikeita, kuumia joihin tarvitsee jo taitoa turvallisuussyistä. Minulla tällähetkellä Zindi on taitojeni ylärajoilla oleva. Mutta, kun tamman omistaja luottaa siihen, että pärjään ja itselläni on suuri tukiverkosto niin olen tsempannut itseni siihen, että kyllä mä pärjään. Monet arvioivat taitonsa alakanttiin, ja eivät siksi luota itseensä. Vinkkini heille on silti laittaa hevosen omistajalle viesti, hän osaa kyllä arvioida kannattaako edes hevosta kokeilla. (Kertokaa itsestänne totuudenmukaisesti.) On myös niitä, jotka ajattelevat itsestään liikoja ja sekään ei ole hyvä. Olkaa itsellenne realistisia, jos ihminen joka on hypännyt alle polvenkorkuisia sanoo, että menee 100cm ratoja-> turvallisuusriski.

Osa omistajista pyytää kamalan paljon vuokrauksesta, mutta on myös paljon niitä, jotka ottavat minihintaan maksua siitä, että hänen hevostaan liikutetaan. Älkää vaipuko epätoivoon rahasioista!

Löysin siis Mairen kysymällä ja Zindin suhteilla, sillä tamman omistaa valmentajani Monna ja häneen siis tutustuin käydessäni hänen valmennuksissaan Mairella. Pari hyvää ystävääni ovat löytäneet vuokrahevosen netti-ilmoituksesta. Tapoja löytää vuokrahevonen on monia ja neuvoksi annan, että kyselkää henk.kohtaisesti, netissä, missä vain ja myös tallin ilmoitustaululle voi viedä lapun, että tälläinen ratsastaja etsii liikutettavaa/vuokrahevosta. 

Ja sitten kun sen ihanan hevosystävän löydätte niin sanokaa omistajalle pienistäkin naarmuista, kengän irtoamisista jne. Tyhmiä kysymyksiä ei voi kysyä hevosasioissa! Ja olkaa ahkeria ja nöyriä, minäkin olin ja nyt saan ratsastaa unelmien tammaa.