sunnuntai 7. joulukuuta 2014

#34 Lettejä hevoselle

Moi!

Kisoissa otin kuvia samalla kun letitin Faben hännän. Sykeröt on pääasiassa tehnyt äiti, koska mentiin kävelemään siinä vaiheessa rataa. Omat sykeröni ovat suunnilleen saman näköisiä. Voisin joskus tehdä toisenkin osan, pitkälle harjalle. Häntään en vielä ainakaan osaa/tiedä muita lettejä. Pitkään harjaan muistan tällä hetkellä kaksi eri lettiä. Harvemmin vain tulee noilla pitkäharjaisilla (joita löytyy sieltä missä käyn tasan yksi) ratsastettua.
Harja ja häntä kannattaa harjata hyvin suoraksi ennen letittämistä. Olen huono selittämään, joten en takaa että selityksistäni saa selvää. Kuvista näkee ehkä paremmin. Häntään tehdyn letin nimestäkään en ole täysin varma, mutta sanon sitä itse aina ranskanletiksi.
Tietyille hevosroduille ei tehsä joitakin lettejä tai jotkin letitykset ovat jotakin tiettyä hevosrotua varten. 

Ranskanletti häntään


 Ota hännän tyvestä lyhyistä jouhista 3 pientä tupsua. Reunoilta ja keskeltä.


Ala letittää niin, että otan joka kerralla mukaan ihan reunasta pieni tupsu lisää häntää. Jos tupsut ottaa mukaan hännä reunasta näkyvältä puolelta, eikä alta, siitä kohtaa missä alkaa häntäruodon kalju kohta, hännästä saattaa jäädä roikkumaan jouhia. Letitä tarpeeksi tiukalle.


Samaa jatketaan joko häntäruodon loppuun tai niin pitkälle kuin haluaa. Yleensä häntäruodon loppuun


Häntäruodon lopun jälkeen jatka käsiisi jääneillä jouhilla tavallista lettiä jouhien loppumiseen asti. Sen jälkeen letin voi joko laittaa leityskuminauhalla kiinni tai taittaa sen kaksinkerroin niin, että pää menee alun letin alle ja laittaa kuminauhalla kiinni, Jotkut myös ompelevat letit kiinni, jolloin ne pysyvtä paremmin, mutta se on työläämpi tehdä ja purkaa. Yleensä pärjää ihan kuminauhoilla.


Valmis letti!

Sykeröt



Ensimmäisitä vaiheista ei ole kuvaa, mutta harja jaetaan tupsuihin, Tupsuja pitäisi olla pariton määrä, mieluiten 13 tai 11. 13 on epäonnenluku, joten taikauskoisen kannattaa valita 11.Joskus olen onnistunut saamaan päälle 20 lettiä, joten ei se ole niin tarkkaa, Faben harja on puoliksi niin lyhyt, ettei siihen saanut ollenkaan lettejä, joten tällä kertaa niitä tuli vain 7 ja otsatukan sykerö. Tupsut siis letitetään.


Kääri letit sykerölle joko käärimällä tai taittamalla ne kaksi kertaa. Sykeröt eivät saisi osoittaa ylöspäin, mutta sekään ei haittaa. Kiinnitä kuminauhoilla tai ompelemalla.


Kaikille leteille sama juttu ja valmis.


 Otsatukan voi joko laittaa sykerölle tai jättää vapaaksi. Yleensä se riippuu kilpailun koosta. Pienemmissä kisoissa otsatukka jätetään yleensä vapaaksi. Tallikisoissa ei ole niin väliä joten sekin letitettiin. Koulukisoissa tietystä tasosta ylöspäin harjan letitys on pakollinen, jotta tuomaristo näkee paremmin hevosen kaulan. Estekisoissa lettejä ei tarvitsisi tehdä koskaan, jos ei niin halua.


Varusteet päälle ja olet valmis kisaradalle!

Mitä lettejä te osaatte tehdä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti