perjantai 26. kesäkuuta 2015

Muutama kuva

Tästä blogista taisi tulla nyt hetkeksi aikaa melkein kokonaan valokuvausblogi. Noh, ensi viikolla leirille ja sitten siirrytään enemmän ratsastuspostauksiinkin. 
     Tänään Roosan kanssa käpsyteltiin kameroiden kanssa pihalla ja vastaan tuli pieni rinne, jossa oli sopivasti voikukkia. Ja kamerathan oli mukana, niin olihan niistä pakko ottaa pari kuvaakin.



Juhannuksena, oli viileä sää, joten illalla kertyi sumua varsinkin järville. (Ainakin oletan että, siitä se johtuu...) Kamera messissä, joten tietysti kuviakin on. Muutaman kuvan räpsäisin, mutta oli sen verran pimeää, että objektiivi ei ihan täydellisiin kuviin pystynyt. Tässä kuitenkin muutama ihan ok kuva.



Mitä tykkäsitte vähän erilaisista kuvista? Oliko neljä liian vähän?

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

10 faktaa minusta

Tähän väliin tälläinen pieni postaus, jossa kerron itsestäni 10 oleellista ja vähemmän  oleellista asiaa. Oli todella hankalaa keksiä 10 asiaa, joten antakaa armoa niiden laadussa.
Tämän päivän kisoista en ole ihan varma, toteutuuko kuvausreissu ollenkaan, sen verran sateiselta näyttää. Kisat pidetään joka tapauksessa kentällä, eikä sinne ole järkeä mennä sateeseen kameran kanssa. Toivotaan, että sää muuttuisi!

1. Olen luonteeltani aika ujo ja hiljainen. Vain ihan muutamien parhaiden kavereideni seurassa otan ehkä enemmän sen äänekkään ja toimeliaan luonteen esiin, joka on ehkä se oikea luonteeni, ainakin enemmän kuin tylsä, hiljainen vieresä seuraaja.

2. Päätän joskus todella epätodennäköisesti toteutettavia ja järjettömiä asioita, jotka sitten päätän toteuttaa. Yleensä pidän ideoistani kiinni ja vain harvemmin luovutan. Nämä ideat ovat sellaisia, että en ajattele, ovatko ne yleensäkin mahdollisia tai onko niissä mitään järkeä. Yksi näistä on päättötodistuksen keskiarvon saaminen 10,0. Vuosi aikaa ja 9,6 jo ollaan. :D

3. Mielestäni yksi ratsastuksen parhaista puolista on kilpaileminen. Harmi vaan, että Cavallossa on aika harvoin tallikisojakaan, saati sitten seurakisoja. Muualle sieltä ei lähdetä, kuin todella harvoin, joten aika laihaa on kilpailukokemukseni. Tulevaisuudessa aion kuitenkin kehittyä ratsastajana ja päästä kilpailemaankin, vaikka vasta sitten kun oman hevosen ostan, johon voi mennä aikaa.


4. Tämä blogi ei ole ensimmäinen blogini, vaan itse asiassa aika lailla vuosi sitten meillä oli Roosan kanssa yhteinen blogi. Syksyllä päätettiin lopettaa se ja perustaa molemmat uudet. Pidin myös hetken aikaa lifestyle-blogia viiden kaverini kanssa, mutta sen tarina ei kauaa kestänyt.

5. Vaikka ratsastus on oma lajini, olisi kiva koittaa joskus valjakkoajoa. Yksi unelmani itse asiassa on joskus aikuisena ostaa n. 130-140 cm korkea poni, jolle voisin kärryt ja ajaa kotona huvikseen. Ponit ovat niin suloisia, mutta en niillä voi enää ratsastaa kovin paljoa.


6. Edellisestä aasinsilta tähän kohtaan, eli viimeksi ja varmaankin viimeisen kerran ratsastin shettiksellä vuonna 2012. Silloin jo pienellä Kompa-shettiksellä jalat osuivat melkein maahan, joten se kerta taisi jäädä viimeiseksi. Ellei sitten jostain löydy hurjasti ylikokoista shettistä.

7. En muokkaa melkein koskaan blogini kuvia. Joskus kyllä jos kuvat ovat tummia tai muuten vain huonoja, mutta muuten en vain jaksa. Yksi syy on se etten osaa ja toinen, että en jaksa Gimpillä se on vain niin vaivalloista.

8. Kokeisiin lukemiseni ei ole mistään kaikista parhaasta päästä, sillä vaikka yritän joka kerta pakottaa itseni avaamaan sen kirjan montaa päivää ennen koetta, silti se jää aina viimeiseen iltaan. Ysillä pitää ehkä vähän panostaa, jos haluan tavoitteeni saavuttaa.

9. Sanoin aiemmin kilpailemisesta, joten nyt palataan vuoteen 2011. Ensimmäisiin kisoihini. Menin niissä Röllillä, rautiaalla ponilla ja hyppäsin 40 cm luokan. Sijoituin jopa neljänneksi vaikka luokassa oli valinnainen korkeus 40/60/80. Ensimmäiset koulukisani olivat samana vuonna Vertillä. Niissä olin jaetulla 1. sijalla.

10. Viime vuonna kesäloman alussa ostin ensimmäisen kamerani, joka on edelleen käytössä. Nimittäin Canon EOS 1200D. Ostin sen todistuksesta saamillani rahoilla ja se on ollut ehkä paras ostokseni tähän asti. 1200D oli hyvä ensimmäinen kamera, koska siinä on mahdollista kuvata mm urheiluasetuksella, jossa ei tarvitse säätää mitään itse. Nyt haaveilen Canonin 70D:stä, joka huomattavasti laadukkaampi ja vaikeakäyttöisempikin kuin tuo nykyinen.


tiistai 23. kesäkuuta 2015

Kesäisiä koirakuvia

Nyt tuleekin jo toinen kuvapostaus peräkkäin. Saattaa tulla jopa kolmas, kun ainakin näillä näkymin menen huomenna KuRatin kisoja kuvaamaan. Toivottavasti se ei ketään haittaa. Tähän väliin kuitenkin koirakuvia, eikä hevosia tällä kertaa. Joskus viikko sitten otettiin kamerat ja mentiin ulos Roosan Otto-koiran kanssa. On se vaan suloinen.












sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Pitkästä aikaa kisakuvia

Keskiviikkona olin Roosan kanssa pitkästä aikaa taas kuvaamassa kisoja Jalasjärvellä. Kisat olivat hallikisat, toivon mukaan viimeiset ennen talvea, koska loppuillasta alkoi olla jo liian pimeää, että kuvat olisivat olleet edes siedettäviä. Kisat olivat iltakisat, eivätkä kestäneet kovin kauaa. Ensimmäistä 40 cm luokkaa, emme ehtineet yhtään katsomaan, mutta siitä eteenpäin kuvia onkin suunnilleen joka ratsukosta.
       Nyt kun on kesä, tulee varmasti paljon pihakisoja, joten gallerian kuvien laatukin ehkä vähän nousee. Toivotaan nyt, että sää tästä vähän kohentuisi ja aurinkokin paistaisi. Kesän mittaa blogissakin nähdään useammin kuvia, kun on oman ratsastuksen puolella vähän hiljaisempaa ja aikaa kiertää kisoja on. Mutta nyt siis muutama kuva Jaran kisoista. Loput on nähtävissä galleriassa.













Otin samalla muutaman muun kuvan ratsukoista, joita käsittelin vähän erilailla jälkeenpäin. Mitäs tykkäätte?



 Mikä kuvista oli suosikkisi?

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Ideat loppu?

Monella on varmasti joskus tullut sellainen hetki, että vaan tiedä mitä kirjoittaa blogiin. Hetkeen ei ole tapahtunut mitään kirjoittamisen arvoista tai kuvia ei vaikka ole. Mulla ainakin on lähes aina tälläinen tunne. Nyt erityisesti kesällä, kun vakiotunteja ei ole, hevosblogiin on vaikea repiä mistään kirjoitettavaa. Tässä nyt muutama vinkki, joilla saat täytettyä blogisi hiljaiset kaudet. Näitä ei kuitenkaan kukaan jaksa jatkuvasti lukea, joten suurin osa blogin sisällöstä pitäisi olla jotain muuta.

Tee Blogitallin haaste

Blogitalli julkaisee joka toinen perjantai jonkin aiheen josta voi halutessaan kirjoittaa blogiinsa. Parhaat postaukset palkitaan, joten tässä vaihtoehdossa on jokin joka motivoi kirjoittamaan. Jos aihe ei kuitenkaan ole mieleinen eikä tekstiä tahdo syntyä, kannattaa kuitenkin jättää kirjoittamatta, väkisin tehdyistä postauksista harvoin tulee mielenkiintoisia, varsinkin kun moni kirjoittaa samasta aiheesta.

Vanhoista kuvista kuvapostaus

Varsinkin, jos blogi ei ole kovin vanha, esimerkiksi viime kesän  julkaisemattomista kuvista voi saada kivan kuvapostauksen tai kehitellä ihan tekstinkin siihen ympärille. Esimerkkinä tästä on mm. Parasta kesässä postaukseni, joka on loppujen lopuksi ihan kiva ainakin omasta mielestäni. 

Aloita postaussarja

Sarjassa voit kertoa vaikka oman ratsastukseni kehityksestä vuosi kerrallaan, tai se voi olla tietokirja tyyppinen, kuten Hevosurheilua maailmalla -sarjani, joka tosin on vähän jäänyt. Sarjalle voit tehdä oman bannerin joka postauksen alkuun ja keksiä valmiiksi aiheita, jotka liittyvät jollain tavalla toisiinsa. Parhaimmassa tapauksessa lukijta odottavat seuraavaa osaa ja se motivoi kirjoittamaan yhä paremmin.

Varustepostaus

Aika monesta blogista löytyy varustepostaus. Vanhemmista voi löytyä kaksikin eri versiota. Varusteiden kuvaaminen vaatii tietysti oman työnsä, mutta kesällähän on hyvin aikaa. Itse en kyllä jaksa tekstejä ikinä näistä postauksista lukea, kuvat saatan katsella. 

Esittele jotain 

Varustepostauksien kaltaisia esittelypostauksia voi tehdä muistakin asioista. Esimerkiksi kaikki ruusukkeensa voi esitellä videon muodossa tai jos on kova valokuvaaja, lukijoita saattaa kiinnostaa millä kameralla ja objektiiveillä kuvaat. Tästä pidemmälle kehiteltyversio oli Valokuvausviikko, jonka toteutin maaliskuussa.


Kirjoita kuivia ohjepostauksia

Ohjeita voi kirjoittaa lähes mistä tahansa. Ne voivat olla ohjeita, joiden tarkoitus on auttaa ihmisiä, tai humoristisia versioita, joita on hauska lukea, jos ne on hyvin toteutettu. Tämän postauksen tarkoitus olisi olla ihan oikea ohje, vaikka mistäs sitä tietää onko siitä apua kenellekkään.

Piirrä tai muokkaa kuvia

Tässä on sellainen aihe, joka on laaja ja sen tekemisestä jää itsellekkin käteen jotain muutakin kuin postaus blogissa. Tykkäätkö piirtää, muokata kuvia tai valokuvata? Niistäkin saa postauksen. Voit piirtää esimerkiksi sarjakuvan, käsin tai koneella ja julkaista sen blogissasi. Taitavasti aidon näköisesti muokattuja kuvia on aina kiva katsella. Hyvä esimerkki tästä löytyy Valekuva -blogista. 

Tee video 

Tämä liittyy tavallaan edelliseen, mutta tällä tavalla saat myös Youtube kanavallesi aktiivisuutta. Tiedät varmaan ainakin yhden videon joka jaksaa hämmästyttää hidastetuilla pätkillään, tai hienoilla kuvakulmilla. Tälläisen videon voi saada aikaan kuitenkin ihan tavallisista ratsastuspätkistä hyvällä editointiohjelmalla. Myös Windowsin Movie makerilla voi tehdä yksinkertaisen videon. Videoihin uppoaa aikaa, mutta valmista videota katsellessa, se on sen arvoista.

Arvonta, linkkaa blogisi...

Nopea ja hieman ehkä lisää katselukertoja tuova tapa on tehdä esimerkiksi arvonta, kysymyspostaus tai järjestää kilpailu tai linkkaa blogisi. Linkkaa blogisi ja arvonta saavat yleensä paljon kommentteja ja näyttöjä, koska niistä myös lukijoilla on mahdollisuus saada jotain hyötyä. Kysymyspostaukseen tarvitsee ehkä enemmän lukijoita, koska lukijoiden täytyy kysyä kysymyksiä ilman mitään palkintoa. Mielenkiintoisesta kilpailusta on esimerkkinä Kavioiden kopsetta & koparoiden naksetta -blogin Varsa-arvoitus.


Kuvaa kisoja

Jos aikaa riittää ja kamera löytyy, voi olla kiva käydä kuvaamassa kisoja. Kuvista saa tehtyä myös postauksen, jonka voi pitää kuvapostauksena tai siihen voi liittää tekstiä vaikka päivän kulusta tai eri kuvien asetuksista ja niiden merkityksestä. Tälläisiä postauksia omasta blogistani löytyy useampia. E-Purin estekisat ja LaRatin kisat.


Saitko uusia ideoita?

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Ulkoasun päivitystä ja kesän infoa

No niin, nyt hetken tauon jälkeen vähän taas ulkoasupäivitystä ja muutenkin postausta. Tosiaan eilen aamulla/aamupäivällä tulin kotiin Espanjasta jossa olin viikon Fifteen leirillä, joka siis on suunnilleen sama kuin ripari. Siellä tuli vietettyä mahtava viikko, joka loppui ihan liian lyhyeen. Eilinen meni lähinnä siinä, että yrittää pysyö hereillä sekä siinä epäonnistumisessa (toisinsanoen nukkumisessa). Tänään aika lailla sama juttu.

Reissun aikana sain uuden bannerin, jonka tilasin Annalta. Sain ihan mahtavan bannerin, jonka ympärille rakensin, aika yksinkertaisen, mutta vähän erilaisen ulkoasun. Tykkään itse tosi paljon, mutta sanokaa toki mitä te olette mieltä.


Nyt on vähänn kirjoitusinto maassa, mutta eipä se toisaalta haittaakkaan, kun ei oikein mitään kirjoittamisen arvoista ole tapahtunut hevospuolella. Kesän ajaksi vakiotunnit loppuivat, joten viimeksi olen selässä ollut 15.5 kun en viimeiselle vakiotunnillekkaan pääsyt. Saa siis nähdä miten jaksan kirjoittaa ja tapahtuuko mitään vai jääkö blogi vähän kesälomalle joko kokonaan tai niin, että kirjoittelen harvakseltaan.

Tämän kuun lopussa onneksi alkaa leiri Cavallossa, joten siitä varmastikkin jotakin kirjoitusta, muuten jää nähtäväksi, kuten jo sanoin. Ei muuta kuin hyvää kesää kaikille!