lauantai 8. marraskuuta 2014

#18 Ratsastus - jakaantuvat mielipiteet

Moi!
Nyt tulee mielipidekirjoitus, ensimmäinen sellainen. En ole mikään mestari kirjoittamaan tälläisiä tekstejä, mutta viime aikoina aihe on tullut aika vahvasti esille ja on kyllä itsekkin tullut mietittyä ja halusin siitä nyt kirjoittaa. Ketään en tässä syyttele jos siltä vaikuttaa, enkä yleistä, kunhan kirjoitan omia mielipiteitäni ja faktoja.
Kaikki ratsastajat ovat varmasti joskus saaneet osakseen ilkeitä kommentteja, joista suurin osa ei ole totta. Ne kuitenkin johtuvat usein haukkujan tietämättömyydestä lajia kohtaan. Jos ei ole edes itse kokeillut ei voi tuomita helpolta näyttävää lajia. Vaatii kovan työn saada se näyttämään helpolta.

"Ratsastus ei ole urheilua, te vain istutte selässä"


Ratsastus on urheilua. Tämä ei ole mun oma mielipide vaan karu totuus. Ratsastus on olympialaji ja sattuuko mustumaan mieleen sana hevosurheilu? Ratsastuksessa käytetään kaikkia lihaksia, jotta pystytään istumaan oikein ja ohjaamaan hevosta. Harjoitusravissa istumiseen tarvitaan vatsalihaksia ja keventäminen vaatii pohjelihaksia.
     Toisaalta ratsastaa voi kahdella tavalla. Kuka tahansa voi istua selässä ainakin käynnissä. Ravissa ja laukassa selässä pysymistä en voi taata, sen verran pomputtavia askellajeja ne aluksi on. Esimerkiksi alkeistuntilainen ei tiedä mitä pitäisi tehdä ja miten hevonen pitäisi saada menemään. Eihän se silloin ole urheilua, kun ei osaa ratsastaa ja istuu vaan selässä, paitsi tietysti taluttajalle talutustunnilla.
Sitten kun on ratsastanut kauemmin tietää vähän mitä pitää tehdä ja miten istua. Sitten voi ratsastaa ja yrittää saada hevosen kulkemaan oikein ja sopivassa nopeudessa eikä vain oikeata askellajia miten sattuu. Silloin se on urheilua kun oikeasti ratsastaa eikä jää matkustamaan.
     Ratsastus ei ole myöskään helppoa. Se saattaa näyttää helpolta. Ratsastuksessa pyritään ohjaamaan hevosta mahdollisimma huomaamattomasti ja istumaan helpon näköisesti. Se näyttää helpolta, mutta sen takana on monen vuoden tai jopa vuosikymmenien kova työ. Mä ainakin olen kuullut lukuisia kertoja, että hevosia sanotaan makkaraksi tai ratsastajia ruuallaleikkijöiksi. Hevosia kyllä syödään, ei paljoa mutta jonkin verran kuitenkin. Koiria syödään myös joissakin maissa. Onko koiran omistajat ruuallaleikkijöitä? Ovatko koiratkin makkaraa? Eivät taida haukkujien mielestä olla.
     Ratsastus on yksi maailman vaarallisimmista urheilulajeista. Hevonen on kuitenkin saaliseläimenä arvaamaton. Se saattaa yhtäkkiä säikähtää ihan mitä tahansa. Vaikka esimerkiksi liehuvaa takkia. Uskaltaisitko sinä nousta kymmenen kertaa kokoisesi eläimen selkään, joka voisi tappaa sinut sekunneissa?  Uskaltaisitko sinä luottaa johonkin niin arvaamattomaan? Osaisitko sinä "tanssia" hevosen kanssa, joka ei edes puhu samaa kieltä kanssasi? 

Voisitko sitä uhrata elämäsi harrastukselle?


Ei tästä tekstistä tullut ihan sellainen mitä ajattelin, mutta jotenkuten kuitenkin. Ehkä kirjoitan joskus uudestaan kun saan kirjoitustaidon paremmin haltuun.

~jossu

2 kommenttia: