torstai 20. marraskuuta 2014

#24 Esteleireilyä osa II

Kaikki Futun kuvat ©Iina

Moi!

Eilen julkaisin ensimmäisen osan leiristä Pulleromäen tallilla. Nyt ajattelin kertoa sunnuntain tunneista videon ja kuvien sävyttämänä.

Aamupäivätunti oli puomiaiheinen. Ratsunani oli Futu, ruunikko puoliverinen, joka muistutti kovasti Nipaa ulkonäön ja kyllä hieman ratsastettavuudenkin perusteella. Sillä tosin oli lyhyempi selkä ja se oli leveämpi kuin Nipa. En onnistunut selittämään järkevästi päivän tehtäviä, joten piirsin ne kuvaan.


Aloitettiin verryttelyn jälkeen puomit keskiympyrällö olevilla puomeilla ravissa ja laukassa. Oikeasti ne olivat ihan keskiympyrän kokoisella ympyrällä, mutta kuvassa vähän pienemällä. Oikealle meinasi olla vähän kääntämisongelmia ja heppa ajautui keskimmäiselle puomille ulkoreunaan, mutta vasemmalle sujui hyvin ja paikatkin osuivat.



YMpyröiden jälkeen jatkettiin ravissa tehtävää, joka näkyy vaaleanpunaisella ratakuvassa. Toisen päädyn nurkissa puomit ja pitkien sivujen sisäpuolella puomit. Toisella puolella ne olivat vähän pidemmillä väleillä kun toisella.  Molemmilla suorilla myös väistettiin joko uralle tai uralta pois. Puomit meni pääosin ongelmitta, kerran kun toiset puomit nostettiin päistä kavaleteiksi jäin haahuilemaan ja muistaakseni tuli joku omituinen askel. Seuraavalla kerralla unohdin taas ratsastaa ja puomien päällä tuli laukka-askel. Sain korjattua ravin tasaiseksi seuraavalla kerralla.



0:00 - 0:55 Puomitunti
0:55 - 2:22 Estetunti
2:22 - 2:23 Loppu

Estetunnilla mentiin kaikki samoilla hepoilla kun edellisenä päivänä, että tiesi vähän miten hevonen toimii jo valmiiksi. Tehtävänä oli esterata, kuin kisoissa, mutta ei kuitenkaan. Radan näette videolta. Aluksi mentiin puomia pääty-ympyrällä ravissa ja laukassa alkuverkaksi. Dana meni aika kivasti, eikä suurempia ongelmia tullut.

Kun alettiin hyppäämään, mentiin aluksi muutamaa yksittäistä estettä. En muista mitä ne olivat, mutta ainakin yhdessä vaheessa hypättiin radan este numero 2, jonka alla oli heijastinkartioita. Esteen jälkeen Dana meinasi lähteä vähän väärään suuntaan. Kun sitten korjasin sitä sinne minen olin menossa, reitti muuttuikin aika nopeasti ja muksahdin sieltä alas. Hauska miten paljon kaikkea siinä ehtiikään ajatellä matkalla hevosen selästä maahan. Siitähän voisi kirjoittaa melkein kokonaisen postauksen! Eikun takaisin selkään vain ja uusi yritys. Muistin ohjata ja se sujuikin hyvin.

Rata meni tosi hyvin! Muistaakseni muutamalle esteell tuli vähän huono paikka, mutta muuten olen todella tyytyväinen. Varsinkin kuin sain kehuja myötäämisestä, mikä ei oikein onnistunut edellisenä päivänä. Lopuksi hypättiin radan ykkönen vielä pari kertaa uudestaan ja toisella kerralla sitä nostettiin vähän. Olisiko ollut n. 70cm tai vähän päälle. Esteelle tuli vähän  huono lähestyminen kun Dana meinasi mennö vähän esteen sivuun ja korjasin linjan vasta vähän ennen estettä ja esteelle tuli hieman erikoinen hyppy, enkä päässyt mukaan. Olisi ollut kiva lopettaa hyvään hyppyyn, mutta kyllä se rata meni ihan tarpeekis hyvin, että voin olla tyytyväinen.

©Roosa
Tallina Pulleromäki oli tosi kiva paikka. Kaikki ihmiset olivat mukavia ja tietysti myös hevoset. Siivottiin karsinoita ja annettiin iltaheiniä hevosille. Huhtikuussa meillä on suunnitteilla toinennkin leiri, mutta eri tallille. Katsotaan onnistuuko ja minä viikonloppuna.



Koska te olette viimeksi tippuneet?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti