perjantai 6. helmikuuta 2015

#57 Pohjanoteeraus esteillä

Tunti ei mennyt kovin hyvin, kuten varmaan voitte otsikosta päätellä. Menin Pandalla taas hetken tauon jälkeen. Kun päästin selkään säädin jalustimet yhden reiän liian pitkiksi ja sain kyllä huomata sen alkuverkassa. Pohkeisiin sattui ja teki mieli kävellä tai mennä harjoitusravia tai ihan sama mitä, kunhan ei olisi tarvinnut keventää. Myöhemmin jalustimien lyhennys auttoi ja kaikesta tuli vähän helpompaa.

Aloitettiin tunti kuitenkin menemällä ravissa toisessa päädyssä ympyrällä kahta puomia. Puomit olivat jotenkin vähän kummasti ja tie uralta ensimmäiselle puomille oli aika tiukka. Ohjani olivat liian pitkät, joten kääntäminen oli hankalaa, hevonen hidas ja en käyttänyt tarpeeksi ulkopohjetta. En ratsastanut. Tultiin samaa molempiin kierroksiin myös muutaman kerran laukassa, jossa samat ongelmat. Tein toisessa päädyssä myös muutaman ympyrän laukassa ja niillä Panda oli reippaampi, eikä vetelä. 



Seuraavaksi tultiin tunnin päätehtävää ravissa, eli molemmilla lävistäjillä kaksi puomia. Toiset olivat yhden laukan sarjavälillä ja toiset kaksi innarivälillä. Panda oli edelleen vähän laiska ja ohjani liian löysät. Tehtiin samaa myös laukassa ja siinä sitten askeleet eivät oikein osuneet varsinkaan innarille. Itse olin oikeassa laukassa vinossa vasemmalle.

Esteitä tultiin yksitellen. Ensin molempien ensimmäiset esteet nostettiin ristikoiksi. Innarille tuli iso hyppy ja heppa sekosi askeleissaan ja toinen puomi mentiin ravissa. Kun kaikki oltiin saatu esteiksi, jäädyin sarjalle lähestymisessä. En tiennyt hyppäisikö Panda nyt vai vasta seuraavalla askeleella. Ratkaisin tilanteen erittäin "fiksusti" ja en tehnyt mitään. Lopetin kaiken sen vähänkin mitä olin siihen asti tehnyt. Töksähdin satulaan hypyssä. Ja itse asiassa tein saman virheen kahdesti. Mikään ei oikein sujunut. Ajattelin toisessa päädyssä ympyrällä kävellessäni, että miksi ihmeessä ratsastan näin huonosti, en tee mitään, istun vain. Jossain välissä sitten jotain tapahtui ja alkoi sujumaan vähän paremmin. Yhdelle esteelle lähestyessäni hoin mielessä, että keskity, keskity! Aloin ratsastamaan ja kannustin Pandaa hyppäämään kauempaa. Viimeinen kierros meni jo ihan kelvollisesti. Johdin sisäohjalla kaarteessa innarille, enkä päästänyt heppaa pitkäksi. Videolta kun katsoo, niin unohdin kyllä myödätä esteellä ja istunta on aika kamala, mutta ainakin tein jotain.


Tunnista jäi siis aika karvas maku suuhun, mutta jos huomenna korjaantuisi. Mennään nimittäin Roosan ja Essin kanssa Siirilän tallille estetunnille. Olen tallilla muutaman kerran käynyt, mutta nyt ensimmäistä kertaa menen ratsastamaan. Pidetään sormet ristissä jos menisi vähän paremmin, kuin tänään.

Joskus tulevaisuudessa saan muuten parempilaatuisia maneesikuviakin, sillä säästän uuteen ja parempaan ammattilaisten suosimaan objektiiviin.






Miten teidän tunnit on mennyt?

4 kommenttia:

  1. Tuo tehtävä näytti mun mielestä hauskalta :D Tuollaista voisi olla kivaa mennä! Harmi, ettei tällä kertaa mennyt ihan putkeen, mutta eikös se niin mene, että virheistään oppii? Kyllä tuo seuraava tunti menee jo varmasti paremin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä kiva tehtävä. Tämän päinän tunti meni onneksi jo huomattavasti paremmin. :)

      Poista
  2. Oi kun kivan näkönen hevonen, onko tää fandango??

    VastaaPoista