torstai 26. maaliskuuta 2015

Valokuvausviikko - Kuvankäsittely

Yleensä en käsittele blogini kuvia juuri ollenkaan, koska en osaa jaksa opetella. Luin blogitallin jutun kuvankäsittelystä jokin aika sitten ja itse kokeilemalla osaan vähän jotain säätää. Blogini kuvia käsittelen jos ne ovat joko toivottaman pimeitä tai ihmeellisen värisiä. Galleriankaan kuviin en koske lähes koskaan, tai oikeastaan kisakuviin. Jos olisin kuvannut galleriaan esim rakennkuvia tai pääkuvia tai sellaisia erilaisia jos ymmärrätte, niin niille sitten tietysti tekisin jotain. Kisoista kuvia vaan tulee niin mahdottoman paljon, että niissä menisi todella kauan muokata, eikä niistä varmaan tule kauehan monelle koskaan olemaan hyötyä. Päätin siis laittaa galleriaan, että voin käsitellä pyynnöstä kuvia.

Ja taas poikettiin aiheesta. Eli siis tässä postauksessa esittelen tavallaan normaalin muokkauksen, millä tavalla yleensä käsittelen jos jotain kuville teen, sekä sitten vähän erilaista muokkausta.

Tavallinen käsittely:



Tässä on kuva jonka valitsin avattuna gimppiin.


Aluksi rajasin kuvan sopivaksi ja avasin säätöarvot. Anteeksi nämä kuvat on otettu jotenkin tosi hämärästi, koittakaa pysyä mukana. Säädin arvot kohdalleen. Yleensä siirrän keskimmäistä ja oikean puolimmaista vähän vasemmalle ja joskus tumminta aavistuksen oikealle.


Tältä kuva näytti tässä vaiheessa.


Sitten säädän kirkkauden ja kontrastin. Kontrastia vähän enemmän kuin kirkkautta yleensä. Riippuu ihan kuvasta.


Sitten lopuksi vielä väritasapaino. Tästä en juurikaan osaa mitään säätää, mutta yleensä vähän kuvan värien mukaan sekä lämpimiä sävyjä. Tässä kuvassa säädin värejä vähän vihreään päin ja sitten aavistuksen keltaista ja punaista.



Tässä kuvien ero. Se ei ole kovin huikaiseva, mutta kyllä ehkä vähän parempaan suuntaan. Ainakin rajaus teki paljon ja kuva on valoisampi.

Musta tausta:

Blogeissa on nyt parin kuukauden aikana pyörinyt valtava määrä oviaukoissa otettuja mustaustaisia kuvia. Ja tietenkään en itse ole päässyt niitä ottamaan, joten päätin joskus tehdä Gimpillä samalaisen kuvan. Joskus sen blogiinkin laitoin, mutta nyt tein uuden samanlaisen eri kuvasta ja tietysti eri vaiheet kuvaten.


Valitsin yllä olevan kuvan, koska se on otettu ulkona, eikä siinä ole häiritseviä aitalankoja ja muista pään edessä (tai oli, mutta muokkasin ne joskus pois).


Tein mustan taustan ja rajasin lasso-työkalulla hevosen irti taustasta. Kuva uudelle tasolle ja sitten suurin piirtein reunat siisteiksi.


Sitten muokkasin vähän peruskäsittelyllä värejä ja valoa. Lopuksi viimeistelin varjostustyökalulla lisäämällä varjoja lähinnä ylös korvien seudulle ja vasempaan reunaan. Jätin pään valoisammaksi, koska senhän pitäisi olla lähempänä valoa ja kaulalle jäisi varjoisampi kohta.


Sitten vielä vesileima nurkkaan ja kuva on valmis! Välillä näyttää omaan silmään vähän liian tummalta ja välillä tosi kivalta. Sanokaa te kumpaa se on. :)

Ylimääräiset tekijät pois:


Tässä kuvassa on todella häiritsevä aitalanka, joka on oikeastaan suhteellisen helppo muokata pois.


Ensin kopioidaan hevosen kyljestä langan vierestä palanen ja lisätään se kuvaan uudelle tasolle vähän ylemmäs.


Kuvasta kumitetaan mahdollisimman isolla kumilla ylimääräinen pois. Reunat kannattaa ainakin häivyttää, ettei jää rumia rajoja. Tässä siis ponin kaulan ja sään alueen lanka on peitetty.


Ponin pää on niin pieni alue ja muutenkin tarkka, että sitä ei kannata lähteä tekemään samalla lailla kun kylkeä. Riimun ja pään kohdasta peitin langan ruiskutyökalulla, sen jälkeen kun olin poiminut värin  riimusta tai päästä langan vierestä. Myös lautasten päällä oli pieni pätkä lankaa, joten peitin sen samalla tyylillä. 

Kokeilitko mitään tapaa? Kuinka onnistuit?

4 kommenttia:

  1. Työnkulkuselostus laidunkuvan työstämisestä mustataustaiseksi studiokuvaksi ansaitsee minusta erityismaininnan: Lopputuloksesta ei olisi ensimmäisenä arvannut alkuperäisen kuvan olevan aivan muuta kuin oviaukossa kuvattu, ja hienosti olit muistanuthuomioida myös varjojen lisäämisen studiokuvaan. Koristeellinen vesileima yksivärisellä taustalla kruunaa lopputuloksen. Hyvää työtä! :)

    VastaaPoista
  2. Itsekin olen jo aiemmin koittanut tuota mustan taustan tekemistä, mutta en tykkään yhtään lopputuloksesta. Raja on aina niin selvä, niinkuin tässä sun muokkaamassakin :D Tosin tää sun muokkaama on tuplasti hienompi, koska noiden varjojen avulla se näyttää jopa aidolta "studiokuvalta"! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, eihän nää muokatut aitoja kuvia tietenkään voita, mutta hauskaa sen niitten tekeminen silti on. Josta tulikin mieleen, että voin sanoa, että huomenna blogissa olisi tulossa aitojakin kuvia.. :)

      Poista