keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

#97 Alavuden leiri 3/4 - Vihdoin maastoon!

Tässä postauksessa tosiaan lauantain loppuosa, johon sisältyy mm. ensimmäiset maasoesteet. Edellisessä postauksessa aamupäivän estetunnista ja tippumisesta.

Kun käytiin katselemassa maastoesteitä jännitys nousi pintaan, en varsinaisesti pelännyt, mutta jännitti aika paljon. Mitä jos mokaan? Jos tipun taas? Vielä kun Jaska oli tunnilla ennen maastoon lähtöä, ehti miettiä aika paljon. Edellisen tunnin loputtua kävin nousemassa maneesissa selkään ja jalustimet olivatkin yllättäen oikean mittaiset valmiiksi edelliseltä. Selkään päästyäni jännitys häipyi oikeastaan kokonaan. Lähdettiin kävellen maastoesterataa kohti, joka sijaitsi noin 10 minuutin ratsastusmatkan päässä. Kun käännyttiin hiekkatielle peltojen keskelle, ravattiin aika pitkä pätkä.



Perillä, kun näin ensimmäisen esteen, alkoi vähän jännittämään uudelleen. Heti metsän alussa oli koivuista rakennettu este, joka oli aika pieni. Hypättiin se ensin ravissa. Kun lähdin ravaamaan kohti estettä, ei jännittänyt enää yhtään. Esteen jälkeen Jaska nosti laukan korvat hörössä ja pystyin jopa olemaan irti satulasta, juuri niin kuin pitikin. Se jopa tuntui luontevalta. Hypättiin sama koivutukki laukassa uudestaan niin, että sen jälkeen laukattiin pätkä, u-käännös ja sama este toiseen suuntaan. Se sujui oikein hyvin.

Sen jälkeen siirryttiin lähellä olevalle, vähän isommalle tikapuuesteelle. Siinä oli vihertävä lankku, jossa pystysuorat oranssit pikkkupuut. Sen kaikki hyppäsivät kerran. Lauantaina laukassa oli vähän vielä ongelmia, lähinnä laukannostoissa, varsinkin pois päin kavereista. Tikapuuesteen jälkeen mentiin pienen tukin luo, joka oli kuitenkin todella kapea ja keskelle polkua, ei mitään johteita. Se hypättiin ensin toiseen suuntaan ja sitten toiseen. Siitä jatkettiin vielä mäntypystylle, joka oli vähän kaarteen takana varjossa. Sille tuli vähän pohjaan, mutta muuten tosi hyvin.

Pikkutukilta vähän eteenpäin samaa tietä vaihdettiin koivusta tehdylle vähän leveämmälle tukille. Sekin hypättiin molempiin suuntiin. Siitä jatkettiin vielä mäntypystylle, joka oli vähän kaarteen takana varjossa. Sille tuli vähän pohjaan, mutta muuten tosi hyvin. Pikkuhiljaa aloin päästä vähän jyvälle hommasta ja alkoi sujumaan koko ajan paremmin. Jaska suoritti tosi hyvin koko ajan ja yhtään huonoa hyppyä tai kieltoa ei tullut.

Sitten mentiin esteelle, jota ei päivällä oltu nähty ollenkaan. Matala seinä, jossa oli todella isot johteet, Sille piti ratsastaa hyvin, etteivät hevoset katso estettä. Ja eihän Jaska katsonutkaan vaan otti hyvät hypyt molempiin suuntiin. Itsellä vaan toisessa hypyssä ainakin kun videon pysäyttää niin todelle mielenkiintoinen asento.



Viimeisen, mutta ei vähäisimpänä mentiin eniten odottamani este, nimittäin portaat. Portaita oli kaksi ja niiden väliin meni yksi laukka-askel. Ylempänä oleva porras oli vähän isompi, kun alempi. Niiden väli näytti maasta todella isolta ja jälkimmäinen porraskin aika valtavalta, mutta selästä väli oli juuri sopiva ja porraskin pienemmän näköinen. Käveltiin ensin vain alempi porras alas, mutta sen jälkeen alettiin hyppäämään. Tultiin kerran niin, että ensin aluksi hyppämämme koivueste ja sen jälkeen suora pitkä linja portaille. Paikka oli hyvä ja hyppy tuntui oudolta, kun laskeutuminen jäi kokonaan pois. Jälkimmäisellä portaalla jalat heilahtivat ihan kunnolla taakse, kun en osannut varautua.

Takaisin päin lähdettiin samalla lailla kun tultiin, ravia peltojen kohdalla ja kun tultiin isommalle tielle, niin käyntiin.





Tunti tuntui tosi lyhyeltä ajalta maastossa ja ehdittiin hypätä melko vähän esteitä verrattuna rataesteisiin. Opitut asiat jäivät yöksi hautumaan ja seuraavana päivänä hypättiin kaksi tuntia. Siitä kuitenkin lisää vasta seuraavassa postauksessa.

Maaston jälkeen hoidettiin  hevoset pois ja syötiin. Sen jälkeen mentiin  nostelemaan maneesiin puomeja Hilleville (tallin omistaja) ja isolle mustalle suokkiori Einolle. Sen jälkeen kerättiin esteet maneesin keskelle yhteen paikkaan, jotta mahduttaisiin vikeltämään. Tallissa laitettiin mustaa latvialaista ruunaa Veetiä kuntoon Hillevin avustuksella, joka kertoi meille vikellysvarusteista. Ennen tuota mulla ainakaan ei ollut mitään käsitystä vyön lisäksi, että mitä sinne selkään laitetaan.

Maneesissa harjoiteltiin ensin paikallaan selkään menemistä. Odotin, että porukan pisimpänä selkään nouseminen punttauksella olisi ollut hankala juttu, mutta hyvinhän sinne pomppasi. Ensimmäisellä kerralla tehtiin perusistunta tai -asento, en enää muista, eli kädet sivuilla silmien korkeudella. Sitten noustiin polvilleen ja vasen käsi ja oikea jalka vaakatasoon. En muista enää tämän liikkeen nimeä. Lopuksi mylly, eli periaatteessa maailman ympäri matka, jos olette joskus tunnin lopussa tehneet, kuten minä pienempänä. Pois tultiin oikealta puolelta hypyllä.


Toisella kerralla selässä noustiin polvilleen ja kädet sivuille, joka oli sekin jo vaikeampi kun miltä näytää vaikka ei mikään erityisen vaativa. Sitten noustiin seisomaan. Mulla meni varmaan kierros tasapainon löytämisessä, ennen kun päästin kädet irti kahvoista. Lähes seisomassa pysyinkin sitten sekunnin tai kaksi.


Sen jälkeen tehtiin heittoja. Ensimmäinen niistä oli ihan vaan, että jalat heitetään takana suorana yhteen. Samalla ylävartalon piti nojautua eteen. Ensimmäisellä kerralla unohdin suoristaa jalat, mutta toisella kerralla meni oikein hyvin. Tästä ei ole videota, mutta yksi todella hyvä kuva, jossa olen juuri vaakasuorassa hevosen yläpuolelle. Toinen heitto oli saksi, eli jalat vaihdettiin takana toisinpäin ja sitten istuttiinkin väärinpäin. Ajattelin sen olevan todella vaikeaa, mutta sehän meni ensimmäisellä kerralla. Sitten oli vähän vaikeampi, eli kun istuttiin takaperin hevosen selässä jalta piti heittää edessä ristiin. Meinasin tippua selästä kun ensimmäisen kerran kokeilin, mutta toisella onnistuin! Sitten sakset uudestaan ja pyllynpäältä liuttiin alas.


Vikeltäminen oli tosi kivaa ja mukava uusi kokemus. Olen tosi huono tavallisessa voimistelussa, enkä oikeastaan tykkää siitä ja siksi suhtauduinkin aluksi vikellykseenkin tietyllä varauksella. Sain kuitenkin kaiken tehtyä ja vikellyksestä jäi tosi positiivinen ja sellainen kuva, että voisin uudestaankin koittaa.


Mitä tykkäsitte videoita? Oletteko päässeet koskaan hyppäämään maastoesteitä?

tiistai 28. huhtikuuta 2015

#96 Alavuden leiri 2/4 - Rataesteillä alas satulasta

Leirin kokonainen päivä lauantai on siis jaettu kahteen osaan, kun sinä päivänä tapahtui niin paljon. Aamulla herättiin seitsemän jälkeen, nousin kyllä reilusti myöhemmin. Aamupala kahdeksalta ja sen jälkeen talliin laittamaan heppoja aamupäivän estetunnille. Sain mennä Jaskalla, jota olin edellisenä päivänä katsonutkin kun hetken aikaa jotain tuntia katsottiin. Jaska oli karsinassa vähän hapan ja yritti kovasti luimia ja kuopia. 

Alkuverkassa Jaska tuntui ravissa vähän hitaalta ympyröillä, mutta suoralla sitten likkui kivan reippaasti. Ravattiin pitkillä sivuilla kevyessä istunnassa ja tehtiin temponlisäys. Yleensä en pysy kevyessä tai esteistunnassa, mutta nyt se sujui iha hyvin ja Jaskakin lähti pohkeesta eteen. Lyhyillä sivuilla tehtiin harjoitusravissa voltti ja sen jälkimmäisellä puoliskolla väistettiin takapäätä ulos. Jaskalla oli todella mielenkiintoinen ja vaikeasti istuttava ravi. Siksi harjoitusravi vähän hiipui, kun ei pystynyt itse kovin reippaassa ravissa istumaan. Väistökin sujui ihan ok.

Kaikki kuvat videolta kaapattuja, joten laatu on huikaiseva.

Laukkaverkka otettiin laukkaamalla ympäri maneesiä jälleen vähän kaarrellen tai ymypyröillä pyöritellen. Koko ajan piti olla esteistunnassa, joka on mulle todella vaikeaa välillä. Jaskalla oli kuitenkin sellainen eteenpäinpyrkivä laukka ja muutenkin sen tyylinen, että siellä oli helppo olla ylhäällä. Laukan nostaminen oli vähän vaikeaa, koska ravi vain kiihtyi, eikä ruuna sitten nostanut laukkaa napakasti, jota vielä vaikeutti se, että unohdin vähän tuntuman nostoissa. Laukka kuitenkin nousi joka kerta, vähän vahemmän tyylikkäästi, mutta kuitenkin.

Hypättiin muutama verkkahyppy pitkän sivun keskellä olevalle pystylle yksi kerralla keeskiympyrällä. Hypyt sujuivat hyvin, niistä näkyy toisella videoilla molemmat suunnat ja toisella toinen. Kuvasin siis kypäräkameralla ja sitten Roosan kanssa kuvattiin toisiamme, joten toinen video Roosan kamerasta. Kuvaajaa ei maneesin laidalle koko leirin aikana saatu, mutta ei se oikeastaan haitannut.


Keskiympyrähyppyjen jälkeen hypättiin kierros tai kaksi niin, että ensin kapea pysty vinosti toiseen päätyyn, sitten okseri toiseen päätyyn ja vielä toisen kerran kapea. Jaska vähän katseli toista päätyä, joten kapean jälkeen se olisi mielellään lähtenyt oikaisemaan jo aikaisin. Se kuitenkin meni ihan hyvin päätyyn, kun muisti jo esteen päällä ohjata.

Tunnin aikana tuntiin kahta eri rataa. Ensimmäinen rata oli kapea, sitten kolmen esteen linja, johon jokaiseen väliin tuli kolme laukkaa. Sen jälkeen vielä okseri. Estekorkeus oli noin 60-70 cm. Rata alkoi siis kapealta, jolle ihan hyvä hyppy, sen jälkeen linja, jolle ensimmäiselle pohjaan ja sitten väliin neljä askelta. Tulin uudestaan ja sitten sain kolme molempiin. Toisessa välissä meni jopa vähän pitkäksi, että sai ottaa aika paljon laukkaa pois. Lopuksi vielä okseri hyvin.

Tultiin sama rata uudestaan, mutta perään vielä aluksi hypätty pysty. Esteitä myös nostettiin vähän. Olen tosi huono arvioimaan esteiden korkeuksia, mutta pysty oli ehkä 75-80 cm. Tämä rata meni tosi hyvin, linjan jälkimmäinen väli vaan äji vähän ahtaaksi.


Sitten tultiin toista rataa, joka puolestaan alkoi pystyllä. Sen jälkeen okseri, jolle hyvä hyppy. Kapean jälkeen Jaska ei mennyt kunnolla päätyyn, joten linjan ensimmäiselle tuli pohjaan, enkä saanut tarpeeksi ratsatettua, jotta olisi kolme askelta sopinut. Toiselle esteelle kielto ja kukahan se sieltä lentää selästä. Olin jo menossa hyppyyn, mutta sitten Jaska ei hypäänytkään ja kieltoihin tottumattoneena muksahdan esteen taakse naama edellä mahalleni. Ei onneksi sattunut ja eikun takaisin selkään. Linjan menin vielö uudestaan ja sain sille paremman reitin. Se meni sitten oikein hyvin. Viimeinen väli vähän ahdas, mutta muuten kivasti.


Roosan kuvaamalla videolle tippuminen kuvattu Bandicamilla, koska kokeilin zoomata videoata vähän, jotta näkisi paremmin. Se ei sitten onnistunut kovin hyvin, mutta en onneksi poistaunut tuota pätkää, koska myöhemmin hukkasin alkuperäisen kymmenminuuttisen jonnekkin. Ja videot ainoastaan mun koneella. Välistä siis puuttuu varmaankin yksi rata sen vuoksi.



Tunnin jälkeen hoidettiin hevoset ja mentiin syömään. Hetken päästä yhden aikaan lähdettiin autolla vähän katselemaan maastoesteitä ja teoriaa, kuinka niille pitäisi ratsastaa. Otin kameran mukaan ja muutamasta esteestä kuvan nappasin. Suurinta osaa niistä ei sitten vain hypätty, vaan mentiin muita esteitä.

Maastosta löytyi valtavan jyrkkiä mäkiä, jotka näyttivät siltä, ettei niitä voi hevonen päästä laukkaamaan ylös. Tässä yksi jyrkimmistä ja pisimmistä.
Tässä yksi esteistä, joita menimme. Vesiesteen liuska.
Vesieste toisesta kohdasta. Tukin yli emme hypänneet.
Hiekkamonttu, jonne sunnuntaina mentiin muutamalle esteelle.
Tämä este oli ihan valtavan kokoinen, vaikka ei siltä välttämättä näytäkkään. Mua vyötäröön asti.
Tällä kertaa tekstiä oli paljon. Oliko sopivasti? Entä kumpi video oli kivempi? Haittasiko kunnon kuvien tai järkkärivideoiden puuttuminen tunnilta?

maanantai 27. huhtikuuta 2015

#95 Alavuden leiri 1/4 - Koulua ja kuvia

Noniin nyt sitten olisi aika aloittaa postausten tulva ensimmäisellä postauksella leiristä. Oli vähän miettimistä, että miten nämä oikein jaan kun lauantaina tapahtui niin paljon ja perjantaina vain yksi koulutunti. Päätin sitten kirjoittaa muuten yhden postauksen yhdestä päivästä, mutta lauantaisya kaksi, ettei tule ihan kilometrin mittaista postausta.

Perjantaina pääsin kahdelta koulusta ja pyöräilin kotiin. olin onnistunut jättämään pakkaamisen viime tippaan, joten keräilin tavaroita huoneeseeni laukun viereen. Menin Roosan kanssa samalla kyydissä noin neljän aikaan. Matka meni yllättävän nopeasti, vajaa tunti aikaa kuitenkin meni.

Perillä mentiin majoitustiloina toimivaan mökkiin viemään tavaroita ja muutenkin vähän asettumaan taloksi. Jaettiin hevoset ja sain ratsukseni Gian, kimon puoliveritamman. Seitsemän aikaan sitten mentiin talliin laittamaan hevosia. Gia taisi olla valmiiksi tunnilla, joten autoin sitten muita etsimään varusteita ja katselin muita hevosia. Tunnilta ei ole kuvia eikä videoita, kun oltiin leirillä vaan neljästään eikä kukaan ollut kuvaamassa, enkä sitten koulutunnilta viitsinyt kypäräkamerallakaan kuvata. Muutama kuva sitten lauantailta kun katseltiin vähän enemmän ympärilleen.


Maneesi oli melko saman kokoinen kun Cavallonkin maneesi, ehkä vähän pidempi. Ikkunat olivat todella isot ja valaisivatkin ihan mukavasti. Gia vaikutti heti aluksi tosi kivalta, vähän kapea ja kaikki askellajit olivat isoja, mutta tasaisia.

Verkatiin kauan ja laukka mentiin koko maneesissa kaarrellen ja ympyröitä tehden. Verkassa Gia alkoi ravissa jo vähän myötäämään niskasta. Laukka oli tosi mukavaa, aluksi en saanut sitä ihan kunnolla pyörimään, mutta kyllä sekin siitä lähti.

Aloitettiin tekemään pohkeenväistöä käynnissä keskihalkaisijalla. Aluksi väistettiin takapäätä vasemmalle. Väistö meni aika hyvin, asetus oli välillä vähän väärään suuntaan. Muuten ravattiin ja tein voltteja sinne minne mahtui. Vaihdettiin hetken päästä suuntaa ja väistö sitten oikealle. Tähän suuntaan muistaakseni meni vielä paremmin mitä toiseen. Ravissa Gia alkoi myötäämään jo pitkiäkin pätkiä. Hetken päästä se sitten meni muodossa jatkuvasti.

Suomenhevosori Eino
Tallilla oli kaksi koiraa ja tässä niistä toinen 
Lopuksi mentiin yksi kerrallaan toiseen päätyyn laukkaamaan muutama ympyrä. Ensin vasempaa laukkaa. Laukka oli vähän pitkää, joten sain ohjeeksi ratsastaa lyhymepää, mutta aktiivista laukkaa. Nokka nousi pilviin, mutta en sitten tyhmänä tajunnut korjata sisäpohkeella. Laukka oli ihan mukavaa. Vaihdettiin suuntaa ja laukattiin muutama ympyrä oikealle. Laukka oli heti tosi kivaa ja virheetäni oppineena älysin ratsastaa heti ja sainkin sitten palkinnoksi myötäyksen niskasta. Palkitseva tunne.

Loppuravissa vähän ajattelin, että pää nousisi taivaisiin, kun lähden keventämään, mutta turhaan. Hieno Gia! Se oli kyllä niin hieno hevonen. Käveltiin pitkät loppukäynnit ja tallissa sain laittaa tammalle pintelit jalkaan. Toivon mukaan ne menivät sopivan kireiksi. Loimi päälle ja ruoka kuppiin ja sitten vain iltapalalle sekä hevoset, että ratsastajat.

Alla vielä puhelinlaatuinen ja kaiken lisäksi heilahtanu kuva Giasta, mutta eiköhän siitä jotain näe.


Odotatteko postauksia esteiltä ja varisnkin maastoesteiltä?

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

#94 Ulkokentälle paluu

Tämä postaus piti tulla jo torstaina, mutta sitten en ehtinytkään kirjoittaa ja perjantaina oli lähtö Alavudelle leirille, josta muuten on koneellani yhteensä 6 tuntia videota Roosan jan mun kypäräkameroista, joten videota ainakin riittää. Postauksiakin tulossa muutama kappale, kunhan ehdin kirjoitella ja videoita väsätä. Viikonloppu meni siis siellä, mutta nyt olen kotiutunut ja kirjoitan tämän postauksen. Oikeastaan pitäisi lukea kokeeseen, mutta ei mahda mitään. :D

Tiistaina siis oli valmennus tavalliseen tapaansa, sillä erolla, että mentiin kentällä ensimmäistä kertaa talven jälkeen. Aloitettiin verkka normaalisti ensin kävellen muutamia voltteja ja sitten ravissa ympyröitä. Simo oli kivan reipas ja asettuikin mukavasti. Tehtiin myös laukkaa ympyröillä molempiin suuntiin ja sain laukan aika hyvin pyörimään.



Alkuverkkojen jälkeen lähdettiin tekemään pohkeenväistöä uralle käynnissä. Simo väistää yleensä tosi hyvin ja niin teki tälläkin kertaa. Aluksi väistön jälkeen lähdettiin raviin ja päätyyn tehtiin joko voltti tai salmiakkikuvio. Muistin  kyllä tehdä salmiakin vain kerran, joten suurimmaksi osaksi tein voltin. Muutaman kierroksen ravivolttien jälkeen vaihdettiin tehtäväksi nostaa väistön jälkeen laukka. Se sujui myös tosi hyvin. 

Vaihdettiin suuntaa ja tehtiin aluksi myöskin väistö ja päädyt ravissa. päätyihin tehtiin myös voltit. Peräpäädyssä voltilla Simo alkoi vähän myötäämäänkin pikkupätkiä. Toiseenkin suuntaan laukkaaminen sujui hyvin ja laukka lähti pyörimään vielä vähän paremmin.



Lopuksi Simoa alkoi tulla ihan kivaksi ja myödätäkkin vähän. Se sitten loppuikin kun aloin keventelemään loppuraveja. Pyörittelin vähän volteilla, mutta eipä siinä juurikaan parannusta tullut enää. Käynnissä sitten vähän meni paremmin lyhyen pätkän, mutta siitä ei ole enää videota.


Siinä oli lyhyt postaus valmennuksesta. Oli vähän hankala muistaa enää mitään, pitäisi kirjoittaa aina tunnista seuraavana päivänä. Halusin kuitenkin tulla kertomaan, kun mentiin kerrankentällä ensimmäistä kertaa ja kuviakin oli pari kivaa.

Oletteko te menneet jo kentällä? Vai menittekö koko talven?

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

#93 Minun päiväni

No niin, tällä kertaa olisi vähän erilainen postaus. Kirjoitin tiistaina kaikki vähänkin merkittävämmät asiat kellonaikoineen ylös ja kirjoitin niistä mydayn tyylisen postauksen. Vähän erilainen kun yleensä postaukseni vai mitä? Toivottavasti tykkäätte! Tiistaina oli myöskin valmennus ja siitä tulossa sitten ihan erillinenkin postaus.

8.15 Herään, mutta en jaksa nousta vielä ja käännän kylkeä. En kuitenkaan saa enää nukuttua.

8.30 Herätykseni soi ja selailen yön ja aamun aikana tulleet viestit ja somet läpi.

8.50 Pääsen ylös sängystä ja alan tekemään läksyjä. Hommaa hidastaa myös kaverit joilla tuntuu koko ajan olevan asiaa. Jostain syystä läksyt jäävät nykyään aina aamulle. Viime vuonna tein ne sentään vielä illalla. Koskas sitten ensi vuonna? Koulussako?


9.20 Saan läksyt tehtyä ja alan harjaamaan hiuksia ja vaihtamaan vaatteita. Sen jälkeen menen syömään aamupalaa ja jään alakertaan selailemaan iPadiltä youtubea.

9.50 Lähden pyöräilemään kouluun aivan liian myöhässä ja olen perillä vasta viisi yli. Lähes myöhästyn tunnilta.

10.05 Neljä ja puoli tuntia ahkeraa ja vähemmän ahkeraa opiskelua. Aineina uskonto, ruotsi, fysikkaa, maantieto ja enkku. Ruokailu oli 11.45 ja ruokana jauhelihakeittoa ja kiisseliä.

14.35 Pääsen koulusta, mutta joudun odottamaan Veeraa, joka on tekemässä enkun sanakoetta. Pääsemme lähtemään suunnilleen varttia vaille.

15.05 Olen kotona, syön muutaman pannarin palan selaillen samalla hevoslehteä, joka vaihtui hetken päästä iPadiin.

15.15 Avaan koneen ja katselen muutaman blogin läpi. Myös oman blogin sivupalkki tuli tarkistettua. Ilmeisesti säädän myös jotain muuta, koska onnistuin kuluttamaan aikaa tähän 45 minuuttia.

16.00 Alan katsomaan Maailman cupin perjantain esteluokkaa.


16.50 Äiti huutaa alas syömään. Ruokana on perunoita ja lihakastiketta.

17.10 Takaisin ylös ja koneelle. En jaksa enää katsoa Maailman Cupia, mutta jätän sen kuitenkin auki, jos vaikka hetken päästä katsoisin loppuun. Katselen puhelimen kuoria ja tarkastan Hippolan suosituimmat postaukset. Luen niistä muutaman.

17.55 Alan kirjoittamaan alkua tästä postauksesta. Mietin samalla 100 postauksen spesiaalin aihetta. Vähän meinaa kiire olla jo, jos aion joka toinen tai joka päivä postailla. Ideoita saa heittää!

18.11 Kirjoitan pakkauslistaa viikonlopun leirille, jotta en unohtaisi mitään, kuten joka ikisellä kerralla aina ennen kun lähden jonnekkin.

18.36 Laitan koneen kiinni ja alan pukemaan tallivaatteita päälle valmennusta varten. Loppuajan tapan aikaa alakerrassa tekemättä mitään merkityksellistä.

19.04 Auto starttaa kohti tallia.

19.23 Ollaan perillä ja menen Simolla, kuten tavallista.  Haen sen varusteet karsinan eteen ja alan harjaamaan sitä. Ruunasta lähtee vähän karvaa ja pölyä, mutta likainen se ei ole. Putsaan kaviot ja laitan suojat. Varustan hevosen ja se ottaa kiltisti kuolaimet suuhun.

19.45 Saan hevosen kuntoon ja menen satulahuoneeseen vetämään sapapaat jalkaan ja kypärän päähän. Mennään hakemaan hevoset karsinoista ja mennään kentälle.

20.00 Valmennus menee hyvin, mennään ensimmäistä kertaa ulkokentällä talven jälkeen. Saan ison ahaa-elämyksen ja Susa kehuu tuntia pitkästä aikaa kaikilla selkeästi yhdeksi parhaista.


21.00 Tulen alas selästä ja vien Simon talliin. Harjaan ruunan samalla kun se syö iltaheiniään. Vaihdan kengät. Kymmenen yli lähdetään kotiin. Autossa selailen kuvia ja videoita tunnilta.

21.30 Päästään kotiin ja heitän ratsastuskamppeet kaappiin. Menen koneelle siirtämään kuvia ja katselemaan parhaita otoksia.

22.10 Suljen koneen tältä päivältä ja menen alas. Katson hetken aikaa telkkaria ja menen suihkuun. Jumitun sen jälkeen vielä alakertaan juttelemaan puolinukuksissa äitin ja iskän kanssa.

23.00 Tulen takaisin ylös, pesen hampaat ja selailen hetken aikaa iPadiä. Nukahdan puoli kahdentoista aikaan.

Mitä tykkäsitte vähän erilaisesta postauksesta?

maanantai 20. huhtikuuta 2015

#92 Muutama kuva

Aioin alunperin laittaa näistä kuvista pari postaukseen estetunnista Pollella, sillä otin ne sen jälkeen. Ajattelin kuitenkin tehdä oman postauksen, kun ei niitä ideoita yhtään ylimääräisiäkään ole. 

Kun tulin maneesista ajattelin heti, että nyt olisi ihana sää ottaa kuvia. Opettajamme silmäterä Ropsu ja shettis Kompa sitten olivat siinä sopivasti tarhoissa ja jouduin hiukan odottamaan kyytiä, joten kaivoin kameran uudestaan esille laukusta. Aika erilaiset asetukset kyllä sai olla kun maneesissa. Muutama tosi kiva kuva tuli, joista tykkään itsekkin. Ropsu oli oikein kuvauksellinen ja tuli ihan aidan viereen katsomaan, etät mitäs nyt tapahtuu. Kompaa ei sen puoleen pahemmin kiinnostanut, vaan se jatkoi syömistä samaan malliin. Onnistuin ehkä jopa parantamaan, enkä huonontamaan kuvia käsittelyllä. Varsinkin tässä ylimmässä kuvassa näkyy Ropsun silmän yläpuolella muutama tummempi piste. Ne näkyvät molemmilla objektiiveillä otetuissa kuvissa, yleensä vain tasaista taustaa vasten. joten taitaa jossain kameran välissä olla jotain likaa. 









Mikä oli suosikkisi?

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

#91 Kaarevaa linjaa ja kavaletteja

Meidän tunnilla oli sekoitettu hevosia ihan kunnolla. Kaikki menivät hevosella, johon en osannut heitä edes yhdistää. Roosakin hyppäsi Imbulla ensimmäistä kertaa. Mulla oli ehkä vähiten epänormaali hevonen, sillä menin Pollella, jolla nyt joulun jälkeen olen pari kertaa hypäännyt. Maneesissa oli kaksi estettä kaarevalla linjalla ja kolme puomia myöskin kaarevasti innariväleillä.



Polle oli ravialkuverkassa tapansa mukaan jäykkä eikä taipunut tai asettunut kumpaankaan suuntaan juuri ollenkaan ja oikoi. Sen verran pieni vielä, että vaikea saada alapohkeet kylkiin ja yrittää istua samalla suunnilleen normaalisti. Toisesta päädystä oiottiin noin 7-10 metriä kartiolinjalle ja siinä kohtaa hevonen ei hoksannut, että käännytäänkin nyt jo, eikä oikonutkaan sitten niin paljoa. Toisessa päädyssä tehtiin iso ympyrä, jolla sitten sai ihan kunnolla käyttää pohjetta, ettei reitti pienentynyt minimaalisen pieneksi. Pikkuhiljaa alkoi Pollen niska kääntymään haluttuun suuntaan ja alkoi muutenkin vertymään. Ravissa olo sopivavauhti koko ajan.

Otettiin sillä samaisella ympyrällä laukkaa ja siinä sitten aluksi vain keskityin hyvään reittiin, enkä välittänyt hirveästi muusta. Kun reitti oli kunnossa pystyi sitten asettamaankin. Mentiin molempiin suuntiin laukkaa ja vauhti pysyi yllättävän hyvin käsissä.



Vähän maneesin puolivälin toisella puolella oli kolme puomia kaarevasti ja mentiin niitä ensin ravissa muutaman kerran molempiin suuntiin. Sujui tosi hyvin, ensimmäisen kerran hätiköintiä lukuunottamatta. Laukassa onnistui myös, oikeastaan koko tunnin ajan onnistunein osuus.

Hypättiin verkkaesteeksi vasemmassa kierroksessa toinen kaarevan esteistä muutamana kerran. Ensimmäinen kerta meni penkin alle, kun odotin yhtä lisäaskelta ja Polle hyppäsikin sitten jo... Muut hypyt menivät paremmin. Vaihdettiin suuntaa ja tultiin kaarevaa oikeassa kierroksessa. Polle ilmeisesti tiesi mihin ollaan menossa, sillä se lähti oikomaan jo pitkän sivun puolen välin jälkeen esteelle, johon piti siis kääntyä lyhyen sivun alusta. Muilla kierroksilla osasin ennakoida ja reitistä tuli vähän parempi. Hypyt sujuivat ihan hyvin, koko ajan vain olisi pitänyt myödätä enemmän kädellä, vaikka tuntui, että ohjat roikkuvat joka hypyssä. Esteitä nostettiin vähän ja jälkimmäinen oli tavallista korkeampi. Tehtävän perään lisättiin vielä alun puomit, jotka oli nostettu toisesta päästä ylös.

Hypättiin linjaa myös toisesta suunnasta. Ensimmäisellä kerralla kääntyi vähän aikaisin ja sitten odotin jälleen yhtä lisäaskelta ja retkahdin hypyn mukana todella tyylikkäästi. Polle otti vähän nokkiinsa ja jatkoi sitten hyppykeppinä muutaman askeleen. Olisi varmasti hypännyt toisenkin esteen, jos en olisi sitä pysäyttänyt tai kääntänyt sivuun. Uusi yritys ja se sujuikin sitten paremmin. Tähän suuntaan puomit tultiin ennen esteitä, kun ne lisättiin mukaan. Ihan viimeisellä kierroksella sain pienimuotisen ahaa-elämyksen siihen suuntaan, miten siellä esteen päällä ollaan. En nyt tiedä näyttääkö videolla ainakaan niin erilaiselta, mutta ainakin tuntui paremmalta ja niistä kahdesta hypystä kehujakin saatiin.


perjantai 17. huhtikuuta 2015

#90 Lomailua hevostunnelmissa vuosien varrella

Keskiviikkona selasin kuvia viime postauksen kuvitukseksi. Meinasin valita kuvan, jossa ratsastan kimolla ponilla Tanskassa kesällä 2013. Ajattelin sitten, että ei se sovi tähän ja mietin miten sitä voisi käyttää. Löysin muutaman muun ulkomailla otetun kuvan hevosista ja ajattelin kertoa lomistani, joilla olen syystä tai toisesta päässyt ratsastamaan tai vain nähnyt hevosen. Toivottavasti tykkäätte!

Aloitetaan vaikka juuri siitä Tanskasta. Kesällä 2013 mentiin perheen kanssa laivalla Saksaan ja sitten autolla Tanskaan. Oltiin siellä muistaakseni muutamassa eri hotellissa yö tai pari. Viimeisen hotellin lähellä aivan pohjoisessa oli lähellä kaksi tallia. Aluksi aioin mennä toiselle tallille rannalle laukkaamaan, mutta juuri sinä päivänä ei järjestetty mitään. Menin sitten pikkutallille, jossa pääsin maastoon. Eli toisin sanoen kävelemään kimolla tammalla puoli tuntia ympäri teitä shettiksen perässä. Olihan sekin kokemus, jonka muistan vieläkin. Ponin nimi oli Perle (helmi tanskaksi) tai ainakin päättelin niin lausumisen perusteella.


Toinen muistamani hevosiin liittyvä juttu on vuonna 2011 Italiassa. Kesinä 2010 ja 2011 käytiin Italiassa autolla, Saksaan asti kuitenkin laivalla ja siitä sitten autolla jatkettiin. Ensimmäisenä vuonna Roosan perhe oli mukana ja ajettiin parhaimmillaan 900 km päivässä. Toisena vuonna sitten pikkusiskoni oli puolivuotiaana mukana ja mentiin sitten vähän hitaammin, vain n. 500 km päivässä. Joka tapauksessa perillä käytiin jossain eläinpuistossa, jossa oli myöskin muutama przewalskinhevonen. Piti käydä tarkistamassa miten tuo kirjoitetaan, eilen päivällä yritin sitä sanoa aika huonoin tuloksin. Otin silloin kuitenkin niistä kokonaista kaksi kuvaa ja todella pitkän videon, jonka olen hävittänyt jonnekkin. En olisi halunnut lähteä aitauksen luota mihinkään, mutta olihan sitä matkaa pakko jatkaa. Suloisia otuksia nuo ovat pystyharjoineen ja isoine päineen.


Olen käynyt myös Teneriffalla useasti, kuusivuotiaasta asti melkein joka vuosi kunnes sain lentokammon ja sen jälkeen pari kertaa. Nykyään uskallan kyllä lentää. Teneriffalla Playa de las Americasin kaupungissa ainakin on joka vuosi näkynyt muutama valjakkohevonen kärryineen ajeluttamassa turisteja. Jostain syystä en ole kertaakaan ollut kyydissä vaikka pienempänä varsinkin suunnilleen takaperin kävellyt tuijottaen hevosia. Ohessa oleva kuva on otettu vuonna 2012.


Sitten viimeisenä ja itse asiassa myös vähäisimpänä Itävallassa tai Sveitsissä, en ole varma kummassa, mutta todennäköisemmin Itävallassa, hotellin vieressä oli laidun, jolla laidunsi hevonen. Varmaankin haflinger, en ole varma, mutta siltä se näyttää.


Sitten on varmaan Ruotsissa ainakin jossain eläintarhassa tai puistossa ollut hevosia, mutta niitä en sen tarkemmin muista. Haluaisin vielä joskus päästä käymään mm. Islannissa vaikkapa jollekkin vaellukselle issikoilla.

Missä olet törmännyt hevosiin ulkomailla? Ja jos et ole vielä matkustanut niin mihin haluaisit mennö?

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

#89 Ajatusten purkamista

Anteeksi pitkä ja sekava tekstitäyteinen postaus, jossa vain puran ajatuksia blogista ja kirjoittamisesta. Sanon tähän alkuun, että teki oikeasti hyvää vain kirjoittaa mitä mielen päällä oli. Tähän astiset postaukset onkin ollut liian tiukasti rajattuja ja olen jättänyt kaikki ajatukseni kirjoittamatta. Postaus sisältää mm. asiasta toiseen pomppivia aiheita ja tekosyitä postaustauoille. Nyt aion ryhdistäytyä ja kirjoittaa useammin ja mielenkiintoisemmin.


Blogi on ollut viime aikoina ollut todella epäaktiivinen. Nytkin on jo puoliväli kuuta ja neljä postausta. Neljä? Tulee viikon taukoja joka välissä ja postaukset tylsiä ja samanlaisia. Ei mitään uutta. Mietin päivittäin uusi postauideoita, yleensä keksimättä kuitenkaan mitään. Perustin ensimmäisen blogini viime kesän alussa Roosan kanssa. Olin hetken itsekseni jo miettinyt blogin aloittamista, mutta tullut tulokseen, että sitten kun on oma hevonen. Silloin en tiennyt sille ei ollut mitään järkeviä perusteita, mutta ajan kuluessa niitä on huomannut. Blogia on vaikea kirjoittaa jos käy vain ratsastuskoulun tunneilla. Kaikki eivät ehkä ajattele näin, mutta tältä se mun mielestä tuntuu. Käyn tunnilla kerran tai kaksi viikossa, joten kauheasti ei aihetta kirjoittamiseen ole.

Jos mulla olisi hevonen, voisin mikä päivä vain mennä tallille ja ottaa pari kivaa kuvaa tarhassa, tai raahata kaverin mukaan ottamaan yhteiskuvia. Ratsastuskoulussa se ei onnistu. Siellä hevosta ei voi vaan viedä pihalle kuvattavaksi, eikä tarhakuviakaan voi ottaa, koska hevoset ovat yleensä jo sisällä kun menen tallille. Oman hevosen kanssa viettäisin tallilla enemmän aikaa ja tekisin enemmän asioita. Voisin tehdä tallilla jotain varta vasten postausta varten.


Nyt kun olen miettinyt mistä voisin kirjoittaa tai minkälaisen postauksen toteuttaisin, pää on joko lyönyt tyhjää tai sitten on tullut välillä ihan kivojakin ideoita. Ainut huono puoli, että niiden totetuttamiseen tarvitsisin joko oman tai vuokrahevosen. Esimerkiksi voisin kirjoittaa hevosen viikon liikutuksista tai sen päivästä. Myös jonkinlainen liikutuskalenteri pidemmältä ajalta (esim. kuukausi) olisi kiva tehdä. Voisin kuvata vähän erilaisia videoita tai ottaa kivoja kuvia. Ottaisin hevosen varustekuvat ja esittelisin uusia heräteostoksia, kuinka löysin taas niin kivan huovan alennuksesta ja ostin, vaikka ei olisikaan ollut rahaa. Tämä kaikki vaan on haaveita ja unelmia. Sellaista sorttia jotka aion myös toteuttaa joskus. Joku päivä omistan hevosen.

Myös bannereiden tekeminen olisi helpompaa, varsinkin talvella, kun kuvia saa vain maneesista ja nekin puoliksi heilahtaneita tai rakeisia. Ei bannerilaatua siis. Nytkin ulkona otettuja kuvia on työlästä yrittää löytää koneelta. Kaikki on käytetty moneen kertaan ja suurin osa melkein vuoden vanhoja. Lisäksi kaikki kuvat ovat ratsastustunnilta.

Leiri on hyvä hetki täydentää kuvavarastot pitkää maneesikautta varten. Nyt olen yhdellä leirillä omistanut kameran ja kuvia tuli räpsittyä varmaan lähemmäs 500. Viime kesänä en edes ollut yhtä kamerafriikki kuin nyt jos niin voi sanoa. Kesällä siis varmasti kuvia saadaan ja monenlaisia. Kesän kääntöpuolena myös vakiotunnit jäävät taolle, joten en käy säännöllisesti ratsastamassa koko kesänä. Pitäisikin kehitellä joku idea, jolla pitää blogi hengissä.

Simo kesä 2014
Sadan postauksen maaginen rajakin lähestyy postaus postaukselta. Muutama idea spesiaaliksi on, mutta en ole varma onko ne tarpeeksi hyviä. Jotain pitäisi kuitenkin tehdä ja äkkiä, jos aion ehtiä ajoissa. Sadan postauksen jälkeen, muuten jätän häiritsevät numerot pois otsikon edestä, mitä hyötyä niistä edes on? Paitsi, että tietää kuinka monta postausta blogissa on.

Tästä lähtien yritän kirjoittaa vähintään kaksi tai kolme kertaa viikossa ja monipuolisia postauksia ja ehkä myös videoita silloin tällöin. Sitä odotellessa. :)

Mitä tykkäsitte vähän erilaisesta postauksesta? Oliko tylsä vai mukavaa vauhtelua?

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

#88 Tampereen hevosmessut 2015

Varmasti monella pursuaa jo korvista ulos messupostauksia, kun kaikki niitä jo ensimmäisen messupäivän jälkeen kirjoittavat. Toivottavasti kestätte vielä yhden, katsokaa ainakin kuvat ja video. Yritin tehdä tällä kertaa vähän paremman videon, mutta unohdin kuvata kauheasti mitään, paitsi sitten ohjelmanumeroita. Postaus on aika lailla kuvapainotteinen, koska päivä meni ohjelmaa katsellessa ja vähän kierrellessä.

Aamulla herätys oli kuudelta, sillä LaRatin bussi lähti kaupungilta jo 7.00. Matkaan päästiin vähän sen jälkeen ja tähdättiin Tampereelle ennen kenttäklinikkaa, johon sitten ehdittiinkin juuri sopivasti muutamaa minuuttia ennen. Kamera (tai objektiivi) ei oikein pysynyt ratsukoiden perässä ja hyviä kuvia tuli ihan muutama. Todella mielenkiintoinen klinikka Elmo Jankarin ja Sanna Siltakorven pitämämä, josta jäi jotain mieleenkin.






Päivän aikana katsottiin oikeastaan kaikki ohjelma pääkentällä ja väleissä käytiin kiertelemässä. Tarkoitukseni oli ostaa uusi takki, mutta en sitten löytänyt mitään. Ainut ohjelma, jota ei katsottu oli Joensuun kuninkuusravien esittäytyminen, koska käytiin sen aikana syömässä. Päivä kului nopeasti ja parhaiten mieleen jäivät Rotuesittelyn friisiläinen, vuonohevonen ja shire sekä myös islanninhevosten oma ohjelmaanumero, josta varsinkin yhden issikan passipätkä ulos asti, jotta ehtisi saada ennemmän vauhtia.




Kahdesta esteluokasta kuvia löytyy enemmän kuvia galleriasta. Myös muutama muu kuva päivältä löytyy.









Illalla lähdettiin noin kymmenen minuutia ennen Rohan tallin turnajaishown loppumista bussille päin ja kotiin ennen puoli kahdeksaa. Kotimatka meni nopeasti ja ennen kymmentä bussi saapui määränpäähänsä. Todella mukava päivä takana, meni niin nopeasti, että olisi ollut kiva olla myös sunnuntai. Jotenkin pelkästään lauantaina en ehtinyt katsella kaikkia myyntikojuja läpi ja tuntui niin lyhyeltä olla vain yksi päivä. Kahtena edellisenä vuonna olen myös ollut molempina päivinä, joten saattaa johtua osaksi myös siitä. Ehkä ensi vuonna sitten.





Olitteko te messuilla?