keskiviikko 3. joulukuuta 2014

#31 Nurin estetunnilla

...ainakin puoliksi

Moi!

Perjantaina oli taas ratsastustunti, esteitä kyseessä, kahden viikon päästä koulua. Ensi viikon perjantaina on estekisat, joten silloin jää tunti välistä. Kisoista tulee myös postausta.

Mutta nyt tosiaan siihen tuntiin. Ratsuna oli Panda, jolla en ole hetkeen hypännyt. Tai no syksyn alussa, mutta onhan siitä silti hetki. Maneesissa odotti neljä estettä keskellä maneesia ja kaikki lähes samaan suuntaan. Kaksi keskimmäistä hiukan vinossa.

Aluksi tultiin toisella pitkällä sivulla kolme puomia ravissa ja toisella pieni voltti, jonka keskikohdass oli puomi. Ravipuomit meni tosi hyvin, tempo oli hyvä. Voltilla tarpeeksi nopeasti kääntäminen ei aluksi meinannut onnistua ja ajauduttiin joko ulkoreunaan tai tultiin vinosti puomille. Parin kerran jälkeen kuitenkin alkoi onnistua.


Hyppykuvat ovat nyt tätä laatua, en tiedä johtuuko kamerastaa vai mistä.
 Laukattiin verkaksi vähän keskiympyrällä ja mentiin yuhden puomin yli, joka oli myöhemmin radan este 3. Ensimmäisellä kerralla nostin laukan ihan normaalisti, laukkasin n. 1/4 ympyrästä ja Panda kompuroi niin, että kävi polvillaan ja mahakin taisi käydä maassa. Ruunan turvassakin oli hiekkaa, joten kyllä se ihan kunnolla maassa kävi, mutta nousi heti ylös. Itse lensin komeassa kaaressa vasemmalle etuviistoon. Ei onneksi sattunut yhtään, mutta siinä rytäkässä molemmat hanskat lensi kädestä. Esimmäinen ajatukseni maassa olikin, että mihin ihmeeseen ne hanskat katosivat. Musta on hauska miettiä myöhemmin tippumisen jälkeen, mitä kaikkea siinä ehtiikään ajatella. Pandan ohjat katkesivat, joten niitä jouduttiin hetki tallista uusia odottaa. Tippuminen/kaatuminen/puoliksi kaatuminen näkyy videolla melkein alussa.
    Muut laukkakerrat menivät tosi hyvin, ilman mitään ongelmia.


Kun alettiin ottaa pieniä verkkahyppyjä, hypättiin lopun radan kolmosta vääein päin ja ykköstä. Käytännössä keskiympyrällä. Panda katsoi vähän toista päätyä, joten sinne oli aluksi hankala päästä, mutta verkkahypyt meni ihan hyvin.

Alettiin tulla rataa siten, että joka kerralla lisättiin yksi este mukaan. Toiselle esteelle oli ongelmia välillä lähestymisessä, koska pääty oli Pandan mielestä niin kamalan pelottava. Joka kerralle paikka tuli aika hyvä, ehkä aavistuksen kauas, mutta aika hyvin. Toisessa päädyssä sai vähän hidastaa ja samoin komosen jälkeen, kun oltiin taas pelottavassa päädyssä. Muutaman kerran herra päätti lähteä "vähän" lujempaa ja oikaista, mutta kun muistin taas ratsastaa heti esteen jälkeen ei ollut mitään ongelmaa.


Video on kuvattu vanhalla kameralla, joten laatu ei ole parhaimmasat päästä.


Keskelle estettä, sinnehän me oltiin menossa
Viimeisellä radalla esteet olivat n. 70 cm, lukuun ottamatta 2 estettä, joka oli edelleen ristikko, koska tolppien sijaan siinä oli sokerinpalat, eli kavaletti... jotkut. Viimeinen este saattoi olla jopa 75 cm ja sille tuli tosi hyvä hyppy. Leiristä oli kyllä hyötyä, koska nyt osaan myödätä oikein ja hyppääminenkin on helpompaa ja hypyt sujuvampia. Muistin kaiken lisäksi ratsastaakin, enkä vain istua selässä.

Kisoissa kävellään kavereiden kanssa rata huolella ja kiinnitetään huomiota kaikkiin pieniin yksityiskohtiinkin. Viime estekisojen rata oli ihan hirveä, joten siitä ainakin aion parantaa..

Koska te olette viimeksi tippuneet?

4 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Ja koitetaan panostaa kaikki kisoihin nyt tuplafiiliksellä :D

    VastaaPoista
  2. Ite tipuin syyskuussa, ja seurauksena jouduin sairaalaan :D Tosi kiva blogi, aloin lukemaan! :)
    http://juttashorselife.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Toivottavasti ei tuo tippumisesi kuitenkaan hirvittävän phaasti saatunut.

      Poista