lauantai 27. joulukuuta 2014

#42 Kuvia jouluaatolta ja lahjat

Moi!

Jouluaatto koitti yllättävän nopeasti, tuntuu ettei ehditty vielä lomailla ollenkaan kun olikin jo aattoaamu ja pian joulupäiväkin. Jouluntienoolla en ole kauheasti ehtinyt kirjoitella postauksia. Meillä on tapana pelata joulunaikaan lautapelejä, joten nekin kaivettiin kaapista ja muutama uusikin tuli. Lautapelejä tulee kyllä pelattua aivan liian harvoin. Muutama vanha suosikki löytyi kaapista ja niitä pitäisi pelata useammin.





Ensimmöiseen kuvaan laitoin vähän isommat lahjat. Siitä löytyy Nälkäpeli-elokuva, iPad mini ja siihen omenanvihreät kannet. Kypäräkamera ja kameranjalka, jolla saa kameran jopa yli mun pään eli 180cm. Kypäräkameran teline laitetaan laitetaan kypärään liimattavaan levyyn, joten saa nähdä raaskinto liimata kypärään, vai onko tämä hyvä syy ostaa uusi kypärä.

Lisäksi sain suklaata, Fazerin sinisen konvehtirasian ja kaksi Geisha-laatikkoa, joista tosin ehdin syödä jo toisen. Sukkia sain myös pari pakettia. Kavereilta sain hajuveden, tuoksukynttilän ja rannekorun.



Muutama pelikin paketeista tuli. Pohjanmaan tähti, joka vastaa Afrikan tähteä, mutta Etelä-Pohjanmaan kaupungeilla, Afrikan tähti Retkikunnat, joka on lisaäosa tavalliseen afrikan tähteen ja tekee siitä huomattavasti mielenkiintoisemman pelin. Viimeiseksi Pohojanmaan Autovelho, jonka sain kaveriltani. Peli on vähän Monopolin tyylinen, mutta oikeitten yritysten osakkeilla. Yrityksiä löytyy mm. Powerpakin Road House.



Mitä te saitte lahjaksi? Blogin omistajat linkkailkaa postauksia omista lahjoistanne! :)

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

#41 Avotaivutusta Imbulla

Moikka!

Viime viikolla tunnilla pääsen menemään pitkästä aikaa Imbulla. Imbu on 23-vuotias ruunikko puoliveritamma. Noin 160cm korkea. Sillä on aina vähän äkäinen ilme ja tallilla varmasti kipakasta luonteestaan tunnetaan. Imbu on aika vähän vauhtikas etenkin laukassa ja heittää todella helposti ristilaukalle. Oikein kiva heppa.



Aloitettiin verkkaamalla ravissa normaalisti alkukäyntien jälkeen keskiympyrällä. Imbu oli aika jäykkä ja oli työn takana saada se asettumaan ilman oikomista. Mamma on oikealle jäykempi, joten varsinkin siinä suunnassa oli vähän ongelmia. Lähdettiin aika nopeasti ottamaan laukkaverkkaa ja laukassa parit ristilaukat tuli. Opettaja kehui kun korjasin ristilaukan takaisn myötälaukkaan. Jäänyt vuoden 2013 Hevoset- messuilta mieleen kun kouluklinikalla, en muista kenen, hevonen otti ristilaukkaa ja ratsastajan lausahdus hevoselle "Takajalat mukaan" jäi mieleen ja siitä muistan miten sen saa korjattua. Ei ihan turha reissu sekään. Laukka eteni välillä vähän turhan nopeasti kun itsekin mietti vielä, että mikä on se sopiva laukka. Molemmissa kierroksissa sain kuitenkin ihan hyvän tahtista laukkaa.



 Tunnin aiheena oli avotaivutus ja aluksi vain ravattiin lävistäjillä koko ajan suuntaa vaihtaen ja asetettiin tulevan avon suuntaan. Taidettiin aluksi tehdä vasemmalle, jos en ihan väärin muista. Imbu asettui nyt hyvin kun sain jumppailtua vähän vetreämmäksi verkassa. Parin kierroksen jälkeen menttin sitten avotaivutusta molemmilla lävistäjillä. Tuli välillä aika hyviäkin pätkiä, kun vaan uskalsi kääntää etuosaa tarpeeksi. Tehtiin samaa molempiin kierroksiin. Videolta kun katsoin niin muistui mieleen, että ohjat meinasi aina huomaamatta pidentyä, joten videollakin sitten osaassa pätkiä todella pitkät ohjat.



Lopuksi vielä laukattiin lävistäjillä ensin molemmilla vasenta laukkaa. Imbu vaihtaa myös aika helposti, joten piti olla tarkkana, että tavallan väärässä laukassa kulmaa kohti mentäessä laukka pysyy samana, vaikka suunta onkin vaihtumassa. Ennen kulmaa tietysti raviin. Laukat meni tosi hyvin, tempo oli hyvä ja laukka mukavaa istua. Eikä kertaakaan tullut ristilaukkaa! Loppuravit ja käynnit vielä niin tunti oli ohi.Käynnissä Imdu myötäsi oikein niskastaankin, joka tarkoittaa mulle aina automaattisesti sitä, että tunti ei mennyt kovin huonosti. Aina kun lopuksi heppa menee hyvin niin äiti ei kuvaa ja kaikki huonoimmat pätkät tietysti tallentuu aina kameraan... No ehkä vielä joskus saadaan hyviä kuvia ja videoita.


Tunti meni oikeastaan aika hyvin, eikä tullut sellaista fiilistä, että nyt epäonnsituin täydellisesti. Hyvä fiilis jäi kauden viimeisestä tunnista. Uudenvuodenaattona 31.12. sitten estetunnille ja 5.1 kankitunti. Niiltä seuraavat ratsastuspostaukset. Lähipäiviä myös jotain postausta jouluaatosta ja lahjoista.



Minkälaisista hevosista te tykkäätte?

tiistai 23. joulukuuta 2014

#40 Raveissa kuvaamassa

Moi!

Seinäjoella oli ravit eilen 22. päivä ja menttiin hetkeksi aikaa kuvaamaan kaverinin Amandan kanssa. Amandan blogiin pääset tästä linkistä. Oltiin siellä noin tunti ja oli niin kylmä, että ei todellakaan kuvattu koko aikaa. Muutama lähtö ja niiden välissä vähän. Jostain syystä kaikki ottamani kuvat ovat suokeista. Ilmeisesti oltiin aina kaikkien muiden lähtöjen aikaan sisällä tai jossain muualla.

Alunperin oli tarkoitus kirjoittaa tänään perjantain ratsastustunnista, mutta tekstiä ei oikein syntynyt, joten laitan sitten näitä kuvia ensin.  

1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10.
11.
12.

Mikä kuva oli lempparisi?

maanantai 22. joulukuuta 2014

#39 Kysymyksiin vastailua

Moi!

Laitoin vähän yli viikko sitten sunnuntaina kysymyspostauksen, johon tuli muutama kommentti, jotka sisälsivät kysymyksiä. Vastaan nyt niihin.Vastasin kaikkiin kysymyskiin, paitsi muutamaan "Oliko kivoja kysymyksiä?" tyyppisiin. Kiitos kaikille kysymyksiä lähettäneille!
  Sain muuten blogiarvostelun Haaveita hevosista -blogin Annalta, joten jos kiinnostaa käy lukemassa se tästä linkistä.

Mikä puhelin?
Valkoinen iPhone 4s


Lemppariheppa? 
Tällä hetkellä varmaan Fabe.

Miksi juuri tämä lempihevonen? 
Varmaan siksi, koska Fabe on mulle sopivan kokoinen ja se on lempeä ja utelias luonteeltaan. Ratsastaessa ihana ja kuuntelee hyvin. Vauhtiakin löytyy esteillä. Ei ole mun tasoiselle liian vaikea ratsastaa. 

Arvioi ratsastustaitosi 4-10! 
Ehkä vaikein kysymys mihin olen koskaan vastannut. Jos 4 on aloittelija ja 10 mm-tason kilparatsastaja, niin... Ehkä 5? 

Kenen blogeja luet? 
Luettelen muutaman, kun niitä löytyy lukulistasta melkoisen monta, blogien nimien edessä bloggajaan nimi, koska kysyttiin kenen blogeja:

Paras kaveri? 

Koulu vai esteet? 
Esteet on se mun laji.

Kenellä menet seuraaviin estekisoihin? 
Luultavasti Fabella.

Kenellä menet seuraaviin koulukilpailuihin? 
Fabella.

Paras tv-sarja? 
En oikeastaan katso mitään sarjoja.

Lempiväri? 
Kaikki sinisen eri sävyt.

Lemppari hevos-rotu? 
Suomenhevonen ja sitten kaikki puoliveriset.

Mitä toivot joululahjaksi? 
Kerroin yhdessä postauksessa. Siihen pääset tästä

Korkein hyppäämäsi este? 
n. 80cm. Siitä löytyy postauskin täältä.

Vaikein koululiike? 
Varmaan takaosakäännös ravissa.

Lemppariblogisi? 

Lempparitehtävä koulussa? 
Kaikki avotaivutus- ja pohkeenväistötehtävät. Esim. uran sisäpuolella voltti, jonka jälkeen avotaivutusta. Tai keskihalkaisijalta uralle pohkeenväistöä tai toisinpäin.

Entä esteillä? 
Sarjat ja radat on kivoja, alla pari esimerkkiä kivoista tehtävistä.


Yksi paras asia Nipassa, Pandassa ja Fabessa? 
Nipa: Se liikkuu reippaasti eteen, mutta pysyy kuitenkin  käsissä, eikä lähde viemään.
Panda: Sen taidot esteillä. Pandan kanssa on helppo oppia esteillä, kun hevonen on taitava, vaikka ratsastaja ei osaisikaan mitään. Se ei kiellä vaikka ratsastaisin kuinka huonosti esteelle.
Fabe: Fabessa on niin paljon hyvää, että on vaikea valita vain yksi. Varmaan sen lämmin ja lempeä luonne ja olemus.

Mitä teet mieluiten vapaa-ajallasi (hevosjuttuja ei lasketa)? 
Tykkään kirjoittaa blogia, tehdä bannereita, lukea muiden blogeja. Kavereiden kanssa on tullut viime aikoina vietettyä ihan liian vähän aikaa, se pitäisi korjata. Tykkään myös kuvata.

Suurin haave/unelma? 
Realistisesti ajatellen haluasin kilpailla isommissa kisoissa kansallisella tasolla esteratsastuksessa, mutta haaveissa kilpaillaan sitten jo ihan mm-kisoissa ja olympialaisissa asti.

Tavoitteet ensi vuodelle! 
Kehittyä ratsastuksessa ja olisihan se kiva ainakin yhdissä seurakisoissa mahdollisuuksien mukaankin päästä kisaamaan. Tavoitteena on ainakin ratsastaa joka tunti ja valmennus täysillä ja muistaa ratsastaa, eikä jäädä matkustamaan.

Jos saisit 5000e rahaa mihin käyttäisit ne? 
Ostaisin hevosen, jos jostain saisi ilmaisen talipaikan, rehut ja ylläpidon. Joten ehkä kuitenkin laittaisin säästöön ja ostaisin yhden kalliimman jutun, kuten jonkin ratsastusvaatteen tai uuden tietokoneen tms.

Kuvaile unelmiesi hevonen?
Kimo ruuna, joka hyppää vähintään 120cm (olisi ainakin varaa kehittyä). Oikea opetusmestari. Säkäkorkeutta voisi olla 170cm ja ikä 8-10 vuotta. Papurikkotäpliä tai kärpäskimoutta voisi olla. Pään muoto arabin pään vastakohta, eli onkohan se sitten hiukan kyömy. Ei paljoa, mutta vähän. Runko vähän pyöreä, ei mikään langanlaiha. Jalat ei liian sirot. Lihaksikas kaula ja ilmeikkäät silmät. Luonteeltaan utelias ja ystävällinen, välillä vähän hassu.

Jotain tämäntyylistä se voisi olla ulkonäöltään. Tunnistatteko ratsastajat ja hevoset?



Suosikki askellaji hevosella? 
Laukka.

Vaikein hevonen ratsastuskoulusta? 
Panda on hankala koulussa, siksi vaihdoinkin Fabeen, valmentajankin kehotuksesta. Panda oli mulle (vielä) liian vaikea. Esteillä Panda taas on oikein kiva.

Kuinka monta kertaa oot mennyt ilman satulaa?
Aika monta, en pysty edes laskemaan, mutta varmaan n. 15-20. Saattaa mennä arviot ihan metsään.

Miten kauan sulla meni laukannoston oppimiseen? 
Varmaan se yksi tunti, kun sain laukan jotenkin nostettua. Vähän laaja käsite, joten vaikea sanoa. Siitä on nyt melkein 5 vuotta, en muista tarkkaan.

Keneltä opettajalta olet saanut eniten vinkkejä istunnan parantamiseksi? 
Annikalta, vakituiselta opettajaltamme, muiden tunneille on aika vähän tullut käytyä, joten kyllä yli 7 vuotta saman opettajan valvovan silmän alla on varmaan jotain opettanut.

Mitä mieltä oot kankisuitsituksesta? 
Jos osaa ratsastaa kangilla ja se ei aiheuta hevoselle mitään vahinkoa, ei mulla ole mitään sitä vastaan. Kuolaimet siinä missä muutkin, kahdilla onhilla ja vipuvarrella. Vuoden alusta itseki menen kankitunnille. Vähän jännittää, että kuinka huonosti se menee.


Minkätyyppistä hevosta tykkäät hoitaa? 
Nipan ja Faben tyyppisiä, eli kilttejä ja uteliaita, jotka ovat koko ajan tunkemassa päätä syliin. Fabekin saattaa joskus kun on putsaamassa kavioita katsella vierestä, että mitäs sä teet.

Minkätyyppisellä hevosella osaat parhaiten ratsastaa? 
Leveämmillä ja sellaisilla jotka liikkuvat omalla moottorilla, koska saan paremmin reippaan hevoset haltuun kun hitaat liikkeelle. Hevoset, joille sopii rennompi käsi, kuten Simo, torinhevosruuna meidän tallilta.

Suosikki aineet koulussa? 
Matikka, fysiikka ja kemia.

Suosikkijuoma? 
Tällä hetkellä Fanta.

Tilaatko/luetko jotain lehteä?
Hevoshullu on tullut viimeiset 7 vuotta ja Hippos tulee kun seuraan kuulun.

Suosikki väri hevosella?
Kimot ja kirjavat on ihania!

Oletko ratsastanut lämminverisellä?
En ainakaan muista ratsastaneeni.

Issikalla?
PowerParkissa vuonna 2011 olin issikkavaelluksella Toukka-nimisellä issikkatammalla, joten kerran olen maastossa mennyt.

Suomenhevosella? 
Lukuisia kertoja. Suokit on ihania ♥

Tykkäätkö maastoilusta? 
Tykkään, varsinkin laukkaaminen maastossa keskellä kesäyötä on parasta.

Suosikki opettaja koulusta? 
En sano nimiä, mutta englannin opettaja.

Lempi vuodenaika? 
Talvi, mutta talven lopussa on kiva, kun tulee kesä.


Oletko koskaan pelännyt hevosen selässä? 
En varsinaisesti pelännyt, mutta viikonloppuleirillä marraskuussa, tippumisen jälkeen vieraalta hevoselta vähän olin varuillani seuraavan esteen ajan. Muutama vuosi sitten aina tippumisen jälkeen tuli pieni jännitys, mutta nykyään tutuilla hevosilla ei silloinkaan jännitä. Pelännyt en ole koskaan.



Mitäs tykkäsitte? Yllättikö jokin vastaus?

torstai 18. joulukuuta 2014

#38 Nopea ulkoasun päivitys

Moi!

Ja taas vaihtui banneri. Tuo edellinen oli ihan hirveä, hyvä kun tajuaa sen itse, kun on ollut blogissa jo pari päivää. Aluksi ajattelin vaihtaa koko ulkoasun, kun oli vastemielistä katsella. Sitten kun vaihdoin bannerin, ei blogi muuten näyttänytkään hullummalta, joten se sai riittää tällä kertaa ja joulumielikin säilyy punaisen atsuatn myötä. Onhan sekin tavallaan saavutus, että tässä blogissa on nähty vajaan kolmen kuukauden aikana 8 ei banneria ja peräti 10 ulkoasua.

Toinen postaus jo tänään, muistakaa lukea edellinenkin, jossa kerron ratsastuksesta Aku-ponilla! Kysymyspostaukseenkin tarvittaisiin vielä lisää kysymyksiä, muista kysyä!



Pidätkö tästä vai vanhasta bannerista enemmän?

#37 Uusi ponituttavuus

Moi!

Tallille tuli syksyllä uusi ihana poni: Aku. Sillä oon halunnut mennä vaikka kuinka kauan jo ja nyt eilen sain! Rakastan poneja, vaikka oonkin niille vähän pitkä.. (No mitäs se haittaa jos poni 145cm ja minä 180cm?) Ponit on ihania. Varsinkin shetlanninponit.
   Meillä on valmennuksissa aina tapana, että tallin omistaja laittaa taululle neljä hevosta ja saamme itse päättää kuka menee milläkin. Vaihtoehtoina oli Fabe ja Aku ja mietin kauan, että onkohan vähän hassua mennä niin pienellä ponilla. Elikkäs Aku on tarkemmin 144cm korkea rautias eestinhevonen. Se on syntynyt vuonna 2008 Virossa ja ruunattiin ilmeisesti kesällä. Ponin koon takia mietin hetken, että valitsenko sen, kun en ole koskaan sillä mennytkään, mutta sitten muitten kannustaman päätin valita Akun. Enkä kadu yhtään! Vaikka en itse osannutkaan sillä ratsastaa, poni oli silti hieno!


Miten niin me näytetään hassulta? Jalka seikkailee ties missä.
Aluksi verkattiin normaalisti käynnissä, ravissa ja laukassa molempiin suuntiin. Aku punkasi koko ajan sisäänpäin ympyröillä ja oli työn takana saada se käymään pääty-ympyrällä uralla tai edes sen lähellä. Tiesin sen kyllä jo etukäteen. Laukka oli kyllä ponilla ihanan tasainen, kun on tottunut noihin ei-niin-tasaisesti laukkaaviin isoihin hevosiin.

Lähdettiin tekemään molempiin päätyihin ensin käynnissä tehtävää, jossa siirryttiin spiraalimaisesti isolta ympyrältä ympyrän keskelle n. 10 metrin voltille. Volttia jatkettiin hetki ja sitten väistettiin sisäpohkella edessä ryntäät takaisin isolle ympyrälle. Sitten ravattiin toiseen päätyyn ja sama siellä. Tehtävä oli aika kiva ja erilainen kun mitä yleensä tehdään. Isolla ympyrällä Aku oli hankala saada tarpeeksi isolle tielle, mutta sitten kun piti pienentää sen kääntämiseen tarvittiin paljon ulkopohjetta, joka ei ollut kaikista helpointa kun jalat roikkuu ponin mahan alapuolella. En ole varma väistikö Aku ollenkaan niin kuin piti, paitsi kerran kun valmentaja kehui siitä.


Seuraavaksi tehtiin samaa ravissa, jossa kääntäminen oli vielä vaikeampaa. Takaisin isolle ympyrälle väistämisen jälkeen nostettiin laukka ja laukattiin kierros tai vähän yli. Ravissa meni ihah hyvin suurempia ongelmia ei ollut. Akulla on kyllä niin ihana ravi, kun ei tarvi kuin istua vain. En tarkoita ratsastamatta jättämistä, mutta sitä ettei tarvitse pitää itseään penkissä ilman, että pomppii ylös alas. Laukassa tuli lopuksi lievästi sanottuna pieniä ongelmia. Aku ei enää nostanutkaan laukkaa... Tai oikeastaan en saanut siä nostamaan. Ravi kiihtyi ja sitten otin pidätteen uudestaan ja laukkapohkeet ja laukka melkein nousee... Nolotti suoraan sanottuna aika paljon kun en edes laukkaa saanut nostettua. Viimeinen nosto oli ihan hyvä, kun muistin pitää ohjat kädessä, enkä heittänyt niitä pois. Akulla pitää olla koko ajan ohjastuntuma, mikä on hankalaa kun tykkään ratsastaa todella rennolla kädellä. Eli vika on käsissä. Joillekkin hepoille, kuten Simolle se sopii, mutta Akun tyyppisillä hevosilla pitää olla tiukka ohja koko ajan.


Ihana poni oli, lopuksi meni oikein hienosti ja myötäsikin niskasta, että ei sekään tunti ihan hukkaan mennyt. Unohdin ladata kameran akun ja kuvia on sen takin ensimmäiseltä 10 minuutilta ja videota ei ollenkaan. Aina joku unohtuu, kameea, akku tai muistikortti jää kotiin tai muistikortti on täynnä tai akku tyhjä. Pitäis varmaan hommata vara-akku ja muistikortti niin olis aina mukana.

Kyllästyin uuteen ulkoasuun muuten jo seuraavana päivänä sen vaihtamisesta, saa nähdä teenkö heti uuden joku päivä.


Tykkäättekö te enemmän poneista vai hevosista?

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

#36 Kysymyksiä tulemaan & ulkoasu vaihtoon

Moikka!

Ensin nopeasti se, minkä kaikki täällä ennekin käyneet varmasti huomasivat. Ulkoasu muuttui. Ja paljon. Kyllästyin vanhaan vaaleaan ja lumisen oloiseen banneriin ja taustaan ja halusin tilalle jotain jouluisempaa, joten tämä on tulos. Muita muutoksia ovat mm. kaksi sivupalkkia, koska yhdestä olisi tullut liian pitkä lisättyäni sinne kuvalinkit kolmen hevosen ja itseni esittelysivulle. Tämä johti siihen, että erotin Muut hevoset -sivun Pandan ja Nipan omiksi sivuiksi. Eihän niitä tullut kuin yksi lisää ja empä nykyään paljon muilla hevosilla ratsastakkaan. Ulkoasun värit ovat aika tummat ja se saattaa olla sekava, joten vähän jännittää, että miten se toimii. Toivon mukaan en kyllästy kovin pian ja banneri ei ala näyttämään mun silmissä tyhmältä, jotta täälläkin blogissa nähtäisiin kerrankin pitkän aikaa sama ulkoasu. Se kun tuppaa vaihtumaan aika usein.
Vähän pidempi kuva ulkoasusta tällä kertaa, jotta sivupalkin kuvatkin näkyvät.


Sitten tämän postauksen pääaiheeseen kun turhanpäiväiset pakolliset ilmoikset on saatu alta pois. Tämän blogin historian ensimmäinen kysymyspostaus! Nyt ei ole tulossa mitään erikoista ja pää paistaa ideoiden poissaololla, joten näin tällä kertaa. Toteutan postauksen vain jos kysymyksiä tulee tarpeeksi. Toivon mukaan saataisiin kokoon vähän isompi määrä kuin se 5-10.


Minkälaiset ulkoasut teillä on? Muistakaa kysyä!

lauantai 13. joulukuuta 2014

#35 Kova työ palkitaan

Moi!

Taas luvassa ratsastustuntipostausta, tällä kertaa kouluratsastuksen merkeissä. Pääsin menemään Nipalla, jonka löydätte Muut hevoset -sivulta. Viikko meni tosi nopeasti mun mielestä ja nyt onkin taas viikonloppu. Jouluunkin vajaat kaksi viikkoa.



Nipa oli tavallista reippaammalla tuulella ja sai alussakin tehdä ihan kunnolla pidätteitä, ettei lähtenyt juoksemaan pois alta hirveää vauhtia. Alkuverkaksi tehtiin aina pitkien sivujen loppuun voltit. Nipa meinasi taipua vähän liikaa välillä, mutta vauhti ei kiihtynyt liian kovaksi ollenkaan. Tein volteista välillä liian isoja ja en askaltanut astettaa tarpeeksi siinä pelossa, että heppa samalla taipusi liikaa.

Tehtiin molempiin suuntiin päätyhin pieniä ympyröitä, jotka laukattiin. Voltit siis jätettiin jo pois. Laukassa Nipa oli aika innokas menemään lujaa, mutta ympyrä auttoi hidastamaan. Välillä meinasi lähteä itse ilman lupaa laukannostopisteessä laukkaamaan, joten otin sitten takaisin raviin. Vasemmalle meinasi aina ympyrän jälkimmäisellä puoliskolla oikoa.



Tunnin aiheena oli peruutukset ja verkan jälkeen lähdetiinkin tekemään niitä. Saatiin tehdä joko uralla tai maneesin keskellä. Tein itse lähes joka kerta keskellä, koska ei oikein löytynyt koskaan tilaa uralta. Aluksi tehtiin ihan käynnin kautta ja perutuuksesta suoraan käyntiin. Ensimmäisellä kerralla ei Nipaa huvittanut lähteä takapakkia ja itselläkin taisi olla vähän hukassa, että mitenkäs se nyt toimikaan. Muuten kyllä meni hyvin ja peruutukset olivat sujuvia. Mitä nyt pää meni taivaissa ja katseli mua yläkautta silmiin, mutta näin niinkuin muuten. Videolla näkyykin yksi kerta kun en onnistunut pysäyttämään suoraan, ja oltiin lopuksi täysin väärin päin.

Vähitellen sai lähteä peruutuksesta raviin tai tulla ravista peruutukseen. Raviin lähteminen oli välillä ongelma, kun ruuna ei ollutkaan hereillä lähtemään eteenpäin ja ennen ravisiirtymää tuli muutama käyntiaskel. Laukannosto peruutuksen jälkeen oli mulle uusi juttu. Ei ollut heppa taaskaan oikein hereillä parilla ensimmäisellä kerralla, mutta sen jälkeen alkoi sujua,  kun muisti antaa sisäohjasta tilaa. Yhdellä kerralla laukannostossa tuli ihan pieni pukki, mutta päästiin kuitenkin laukka nostamaan.

Jotkut pätkät videolla ovat ihan hirveitä. Ratsastan niin huonosti, mutta päätin ne kuitenkin tänne laittaa. En aio olla sellainen bloggaaja joka laittaa vaan parhaat kuvat ja videot vaan tästä näkee ihan realistisesti ratsastustaitoni. Joissakin kohdissa jalkani ovat tosi takana, mutta sen laitan nyt kyllö ainakin osittain satulan piikkin, josta en itse tykkää, eikä se sovi mulle. Hankala istuttava.

Nipan pikkupukki kohdassa 3:05



Lopuksi mentiin vielä kolmikaarista kiemuraa, jolla vauhti oli aluksi aika kova ja sai koko ajan olla hidastamassa. Oikeaan kierrokseen, joka mentiin ihan lopuksi Nipa meni niin hienosti ja samalla vauhtikin muuttui hyväksi. Ennen kiemuroita olin sitä mieltä, että ei mennyt kyllä ihan niin hyvin tämäkään tunti, mutta sitten oli ihana saada se palkinto, kun Nipa myötäsi niskasta ja meni hienosti ♥ Kova työ palkittiin, kun jaksoin hidastaa sinnikkäästi vaan aina ja ratsastaa, enkä vaan matkustaa. Välillä kyllä tuntui, että unohtui tuo ratsastuspuoli. Harmitti vaan vähän jälkeenpäin, kun äiti lopetti kuvaamisen juuri ennen kolmikaarisia, jotka meni niin hyvin.


Kuvaavatko teidän vanhemmat teidän tunteja?