sunnuntai 11. tammikuuta 2015

#48 Koulua Tupsujalalla

Olin perjantaina taas koulutunnilla. Menin pitkästä aikaa Tupsulla, jolla menin viimeksi kesällä ilman satulaa ja satulalla viimeksi kaksi tai kolme vuotta sitten. Viime kesän leiristä muuten jos haluatte lukea, voitte katsoa vanhan blogini postauksen tästä linkistä. Pidin blogia viime kesänä Roosan kanssa.

Tehtiin alkuverkkaa tunnilla keskiympyrällä. Kävellessä jo mietin, että missä ihmeessä ne Tupsun kyljet on? Ilmeisesti oon vähän liian pitkä Tupsulle, joka joskus tuntui niin isolta. Kuitenkin Mentiin käynnissä ja ravissa keskiympyrällä aluksi. Tupsun ravi oli aika sopivaa, ajoittain vähän reipasta. Asettamisessa varsinkin vasemmalle oli vähän ongelmia. Tuntui, että Tupsun suupieli on kova kuin kivi. Sitten asettuessaan, myös reitti pieneni. Oikealle asettaminen oli helpompaa. Tupsujalka oli todella pehmeä ja asettui kivasti.




Seuraavaksi menttin laukkaa 7-10 askelta ympyrällä. Laukassa ruuna ainakin tuntui enemmän etupainoiselta kuin ravissa. Nostot eivät olleet aluksi kovin teräviä, mutta paranivat vähän kun muistutin kerran nostossa raipalla.



Kun saatiin verkattua alettiin tekemään tehtävää, jossa käännettii pitkänsivun alusta keskelle maneesia ja sen jälkeen keskeltä keskilinjan suuntaisesti. Ja koko ajan asetettiin. Mentiin ensin vasemmalle muutaman kerran käynnissä vasemmalle asettaen. Ensin en tukenut ulko-ohjalla tarpeeksi ja kaula meni ihan mutkalle. Päätyä lähestyttäessä Tupsu alkoi ennakoida kulmaa ja oli vaikea päästä suoraan tarpeeksi pitkään. Muutaman käyntikerran jälkeen mentiin samaa tehtävää ravissa.

Toiseen kierrokseenkin muutaman kerran tehtiin käynnissä samalla tavalla kuin vasemmalle. Asettaminen oli helmpompaa ja varsinkin ravisssa, kun hevosella oli tarpeeksi tekemistä se ei ehtinyt kauheasti ennakoida kulmaa.



Lopuksi mentiin vielä keskiympyrällä uudestaan laukkaa, tällä kertaa vähän pidempi pätkiä. Nsotot olivat terävämpia ja laukka pyöri vähän paremmin. Etupainoisuuskin oli nyt hävinnyt hiukan. Lopuksi kun ravattiin oikeaan kierrokseen valahdin tapani mukaan ulos ja sisäkäsi lähti seilaamaan kaulan väärälle puolelle. Sitten kun oikea käsi on oikeassa paikassa hevonen kääntyy liikaa. Onko jollain muulla samanlaista ongelmaa? Korjausvinkiksi tähän olen saanut, että vasenta lonkkaa pitäisi viedä hevosen sisäkorvaa kohti. Aina kun sen muistan niin on auttanut.


Tiistaina taas kouluvalmennuksen vuoro. Viime aikoina olen tehnyt paljon tavallisia ratsastuspostauksia kun yhdessä välissä tuntui, että tulee pelkästään erikoispostauksia. Nyt on ideat kadonneet johonkin. Tai kadonneet oikeastaan tietokoneelleni muistiin, mutta toteutus ontuu. Muutama hyvä idea vaan odottaa toteutustaan. Jos niitä ensi viikolla saataisiin bloginkin puolelle.




Tykkäättekö enemmän tavallisista ratsastusjutuista vai pitäisikö saada jotain erikoisempaa?

4 kommenttia:

  1. Todella kivan näköinen ratsu! Tinkerit on aina niin kivan näköisiä tupsujalkoineen :D Erikoispostaukset voisivat olla välillä kivoja, vaikka nämä ratsastuspostauksetkin ovat huippuja! :)

    VastaaPoista
  2. Outoa nähdä sut Tupsun selässä :) Videosta päätellen menitte taas hienosti ja kerrot mukavasti tehtävistä aina! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli siellä kyllä outoa istuakin! :D Mutta kiitti! :)

      Poista