keskiviikko 7. tammikuuta 2015

#47 Kankitunti Imbulla

Viimeinen lomapäiväkin meni ja koulut alkoi. Pakko kyllä sanoa, että ei ollut mikään helppo päästä ylös tänä aamuna. Nyt kuitenkin palataan vielä lomalle tämän postauksen merkeissä, joka kertoo maanantain kankitunnista Imbulla. En ole koskaan mennyt kangilla, vähäh tiedän vaikutuksesta ja muusta sellaisesta, mutta käytännössä en osannut mitään. Kaksilla ohjilla meneminen ei kuitenkaan loppujen lopuksi ollut kovin vaikeaa.

Aluksi käveltiin hetki ja etsittiin ohjia ja niiden pituutta. Varsinkin kankiohja meinasi aluksi mulla olla turhan pitkä ja roikkuikin vähän välillä. Nivelohja oli lähes tarpeeksi lyhyt. Aloitettiin alkuverkaksi tekemään tehtävää toiselle pitkälle sivulle, jossa tehtiin loiva kiemura ja sen molempiin päihin uralle voltit. Volteilla ohjia sai koko ajan kiristellä, pitkillä ohjilla kun kääntäminen vähän vaikeaa. Tehtiin tätä tehtävää molempiin suuntiin. Kiemuralla vauhti pysyi aika hyvänä, muutaman kerran vain jouduin hidastamaan suuremmin.
Alkulaukat tehtiin pääty-ympyrällä toisessa päädyssä. Imbu laukkasi vähän lujaa ensimmäisillä kerroilla ja laukka-ravi siirtymässä meni vähän pitkäksi.

Kiitos Miralle kuvista ja videoista!
Varsinainen tehtävä oli vastalaukkaa. Vasemmassa kierroksessa tehtiin uran sisäpuolella käynnistä nosto, aika lyhyt matka laukkaa ja ennen kulmaa raviin. Imbu nosti hyvin, mutta videolta kun katsoo niin laukkasi vähän vinosti. Siirtymässä raviin vähän vahva edestä aluksi. Lopuksi aloi sujumaan paremmin ja sain tehtyä hyvän siirtymän ja kulman. 
Pian lisättiin tehtävään kaarre vastalaukassa vasemmalle. Imbu kääntyi hyvin, välillä jopa vähän liiankin jyrkästi, mutta kuunteli kuitenkin.
Tehtiin samaa toiseen suuntaan toisella pitkällä sivulla uralla. Tätä laukkaa Imbu laukkasi hyvin ja kivaa vauhtia. Videolla ei näy enää loivia kaarroksia vastalaukassa, mutta melkein joka kerralla Imbu vaihtoi joko takajalat ristilaukalle tai vaihtoi kokonaan, mutta muistaakseni kerran sain tarpeeksi loivan kaarroksen ja pysyttiin vasemmassa laukassa. Kevenneltiin lopuksi ja käveltiin hetki. 
Tosi kiva oli mennä kangilla, varmasti menen uudestaankiin kankitunnille. Seuraavalla tunnilla perjantaina varmaan tuntuu hassulta kun onkin vaan yhdet ohjat käsissä.
Missä ohajstuntuma?

Oletteko menneet kangilla koskaan?

4 kommenttia:

  1. Wau, menitte niin hienosti!! Kuvatessa ei pysty keskittyä niin täysin ratsastukseen, kun yrittää vain pitää kuvan vakaana :D Sulla on muuten tosi rauhalliset kädet ja jalat, pitäis ottaa susta mallia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Sullakin meni tosi hyvin. Ja noi kuvat on niin hyviä ja videot! Kiitti vielä lerran! :)

      Poista
  2. Todella kivasti selitit kaikki tehtävät ja kuvat on hienoja! :) Hienosti näytti menevän! Ite en oo kokeillu kankia, mutta en kyllä oo vielä niin taitavakaan, että haluaisin :D

    welifedream.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! :) Käyn katsomassa sun blogia!

      Poista