keskiviikko 29. lokakuuta 2014

#13 HIHS 2014!! (video)


Moi kaikki! :)
Helsinki International UB Horse Show 2014. Siis aivan mieletön tapahtuma! En oo koskaan ennen ollut, koska liput on aika kalliita. Nyt kuitenkin menin sunnuntaina Jennin kans. Ootin tosi paljon ja täytyy sanoa, että ei kyllä tuottanut pettymystä. Mahtavaa nähdä huippuratsastajia ja hevosia areenalla hyppämässä. En voi sanoin kuvailla kuinka mahtavaa se mun mielestä oli. Ens vuonna todellakin uudestaan ja tällä kertaa ainakin kahdeksi päiväksi. Kuvat ovat saatumanvaraisessa järjestyksessä eli en ole niitä erikseen mitenkään järjestänyt. Halutessasi voit katsoa lisää meidän ottamia kuvia galleriasta http://jjkuvat.blogspot.fi/, kunhan ehditään ne sinne lisäämään.

Sunnuntai-aamuna tosiaan herättiin kolmelta aamulla... Meidän juna lähti neljältä ja oli perillä puoli yhdeksän aikaan. Aamulla oli ihan pimeetä ja Seinäjoella katuvalot sammutetaan yöksi pienemmiltä teiltä kuten asuntoalueilta, joten edes ne eivät valaisseet.



Perillä jouduttiin vähän suunnistamaan, koska kumpikaan ei tunne yhtään Helsinkiä ja oltiin aluksi vähän pihalla, mutta hyvin selvittiin. Löydettiin nopeasti perille ja oltiinkin hyvissä ajoin jo istumassa paikoilla. Kolme aamupäiväluokkaa meni yllättävän nopeasti, mutta iltäpäivä olikin ainakin tuplasti pidempi. Käytiin syömässä hotdogeja ja järkytyin hinnoista. Yksi vaivainen hotdog maksoi melkein 5€! Siis ihan järjettömät hinnat. Tiesin kyllä, että siellä on kallista, mutta en nyt ihan tuollaisia hintoja odottanut.

Iltapäivällä oli Knock-Out Dressage Competition -kouluratsastuskaksinkamppailu ja täytyy sanoa, että tykkäsin siitäkin paljon. Yleensä kouluratsastus on mun mielestä tylsää katsottavaa, kun iso määrä ratsukoista toistaa saman ainakin 6 minuuttia kestävän radan, mutta tässä oli kaksi ratsukkoa yhtä aikaa ja samoja ratoja vähän. Lisäksi radan pituus oli mukavan lyhyt. Toisaalta oli välillä vaikea katsoa molempia ratsukkoja yhtä aikaa.




Kaksi iltäpäivän luokkaa, jotka kilpailtiin tasoilla 145cm ja 160cm olivat päivän paras osa. Huippuratsastajia, huippuhevosia, korkeita esteitä ja minä katsomossa innokkaana. Mitä muuta siitä voi tulla kun täydellinen kisa? Kisan aikana meinasi kamerasta loppu akku ja sitä piti sitten säästellä.

Anna-Julia Kontion radan aikana katsomo oli aika jännittynyt, mutta puhtaan suorituksen jälkeen kaikki hurrasivat täysillä. Mahtava rata, jos nyt jotain voin sanoa ratsastuskouluoppilaana. Uusinnassa en meinannut uskaltaa katsoa. Lähtölistat naaman edessä silmien alapuolelle asti toimi yllättävän hyvin. :D Viimeiseltä esteeltä ei ollut Fardon edes ehtinyt alas, kun yleisö jo hurrasi täyttä kurkkua. Palkintojen jaossa 10. sijoittuneelle Juulille hurrattin moninkertaisesti enemmän kuin voittajalle ja selostajakin karjui hänen nimensä. Sitten juuri kun sijoittuneet tulivat sisään ovesta siitä kamerasta loppui akku... Eikö se olisi voinut vielä pari minuutia kestää? Onneksi se heräsi eloon vielä hetkeksi ja sain vielä yhden videonpätkän kuvattua ennen kuin se simahti lopullisesti.




Kilpailun jälkeen haettiin viimeiset tulokset, mutta kiireessä otin vahingossa lauantain viimeisen luokan tulokset, enkä sunnuntain... Harmittaa kun olisin halunnut ne. Syötiin vielä rautatieaseman hesessä ja lähdettin kotia kohti. Junassa ei meinannut silmät enää oikein pysyä auki. Vähän ennen yhtätoista pääsin vihdoin kotiin


Kokonaisuudessaan ihan mahtava reissu, kuten jo monta kertaa sanoinkin. En malta odottaa ensi vuotta. Onnistuin nyt kyllä kirjoittamaan harvinaisen lattean ja sisällöttömän postauksen omasta mielestäni. Videokaan ei onnistunut niin kuin oli tarkoitus. Nyt siinä on vain pätkiä kisoista. Mutta näillä mennään, kun ei muuta ole. Tästä postauksesta kyllä hyvin ymmärtää miksi osa blogeista on suositumpia kun muut. Mun blogi kyllä kuuluu niihin huonompiin ja ei-niin-suosittuhin ja syystä. No ehkä se tästä vielä nousee. :) Mutta seuraavaa postausta odotellessä, taitaapi olla ostoksien esittely. :)

~jossu

Olitteko te HIHS:ssä ja jos olitte niin minä paivänä?

2 kommenttia:

  1. Hei! :)
    Löysin tänne vanhan blogin kautta, mitä piditte ystäväsi kanssa. Tämä vaikuttaa oikein hyvältä blogin alulta ja hyviä kuvia! :)

    http://tiiacecilia.blogspot.fi/

    VastaaPoista