lauantai 2. toukokuuta 2015

#98 Alavuden leiri 4/4 - Sateessa maastoesteitä

Sunnuntaina leiri loppui jo kahdeltatoista, joten sinä päivänä ei kahden tunnin ratsastuksen lisäksi ehtinyt paljon muuta tekemään. Hevosille laitettiin suojien päälle kierros ilmastointiteippiä, etteivät ne tipu vesiesteeseen. Oltiin maastossa kaksi tuntia, vaikka alkoikin sataa. Sadetta oli luvattu koko yöksi, mutta se alkoi vasta vähän ennen maastoon lähtöä. Mentiin kaikki samoilla hepoilla, kun edellisenä päivänä. Kun päästiin perille, hypättiin sama este kuin edellisenä päivänä aluksi molempiin suuntiin. Jaska kopautti ensimmäisessä hypyssä esteeseen ja kompastui samalla. Vähän siinä säikähti, mutta kun Jaska jatkoi laukkaa säikähdys häipyi heti. Toiseen suuntaan este meni hyvin.


Sen jälkeen pysyttiin vielä samoilla esteillä kuin lauantainakin. Hypättiin tikapuuesteen ja seinän linja. Jaskan mielestä eilen jo kertaalleen nähdyt renkaat esteiden välissä olivat kamalan pelottavia. Se väisti niitä oikealle ja otti raviin. Seinä oli aika lähellä joten se mentiin sitten ravissa. Mutta yli mentiin.

Sitten mentiin jyrkkää mäkeä hiekkamonttuun, jossa ei käyty muuta kuin kävelemässä lauantaina. Hypättiin alhaalla ensimmäisenä hautaa. Sen edessä oli pieni lumipaakku jäljellä, mutta Jaska ei siitä välittänyt. Hypättiin ensin molempiin suuntiin ravissa ja sitten laukassa. Esteen toisella puolella oli mäki, joka vaikutti itetysti vähän hyppyyn, varsinkin kun hauta hypättiin alamäen jälkeen.



Lähellä hautaa oli räikeä sini-vihreä a-mallinen este. Se oli aika kapea ja sen jälkeen pitkä kaarre tukille. Kaverit jäivät jälleen esteiden väliin odottamaan, joten laukka nousi heti kun vähän siirsi pohkeita. Molemmille tuli hyvät hypyt. Toisen esten jälkeen Jaska oli aika innokkaasti kääntymässä takaisin muiden luo.


Näiden esteiden vieressä oli vesieste, jossa oli ihan kiitettävästi vettä, ainakin puoleen väliin hevosen jalkoja. Mentiin se ensin ihan vain kävellen luiskasta veteen. Pois tultiin kohdasta, jossa oli pieni porras ylös. Sitten mentiin ravissa, Hiltsu sanoi, että kannattaa mennä kevyessä istunnassa, koska hevoset ravaavat todella isosti ravissa. Ja niinhän ne tekivät. Rupesi selässä naurattamaan Jaskan ravatessa veden läpi. Käveltiin ja ravattiin vesi toiseenkin suuntaan. Sitten saatiin tulla laukassa tai ravissa ja veden jälkeen jatekettiin värikkäälle äsken hyppäämällemme a-esteelle. Tulin veteen laukassa, mutta Jaska otti muutama askeleen jälkeen raviin. Kuivalla maalla uusi laukka ja seuraavalle esteelle. Ruuna meinasi mennä ohi, mutta hyppäsi sitten kuitenkin ihan reunasta miniaskeleella.





Palattiin mäkeä ylös ja siinä aika lähellä oli värikkäästi maalattu penkki. Se hypättiin kerran kiertämällä pienen metsänpalan takaa esteelle. Jaska hyppäsi tosi kaukaa, mutta pääsin jotenkuten mukaan. Vaikka eihän se maailman tyllikkäimmästä päästä ollutkaan. Penkin jälkeen oli kivan mittainen suora, jolla olisi tehnyt mieli antaa vaan laukata, mutta pakkohan se oli ruveta jarruttelemaan aika heti esteen jälkeen.


Seuraavaksi hypättiin isoa n. 80 cm korkeaa laatikon tyylistä valko-mustaa estettä. Se oli ihan kivassa paikassa ja sen jälkeen oli ylämäki. Käytiin näyttämässä este hevosille, koska se oli ilmeisesti jollain tavalla sen tyylinen, että ne voisivat katsoa sitä. Jaskan mielestä se olikin vähän jännittävä, eikä se halunnut mennä esteen luo. Eikun vain laukassa päin estettä. Mutta hineostihan se meni, Jaska teki oikein hienon hypyn esteelle ja jatkoi laukkaa ylämäkeen. Vähän matkaa esteen takana se vasta tuijotti ja väisti toista estettä, mutta ei yhtään itse hypättävää.

Lopuksi mentiin portaita, joka olikin yksi kivoimmista esteistä veden ja valkoisen laatikon ohella. Ensin mentiin portaat laukass ylös, sitten tukki vähän matkan päässä. Käännyttiin ympäri ja sama takaisin, mutta portaat ravissa. Nyt osasin vähän varautua ylöshyppyn portaissa ja yrittää pitää jalat oikeassa paikassa. Ei se nyt ihan täysin onnistunut, mutta paremmin kuitenkin. Alashypyssä ohjat pidentyivät ainakin puolella, mutta ei se kauheasti menoa haitannut, ainakin hepalla oli tilaa hypätä.

Hiltsu kysyi lopuksi vielä, että kuka haluaa tulla portaat uudestaan ja tiestysti halusin. Mentiin ravissa portaat alas ja siitä jatkettiin tikapuuesteelle. Nyt portaat menivät jo paremmin, mutta taas piti ohjia keräillä alhaalla. Katselin samalla, että mikäs se polku olikaan, jolle piti kääntyä. Tikapuulle tuli hyvä hyppy.


Kaksi tuntiakin maastossa meni aivan älyttömän nopeasti ja sen jälkeen käveltiin tallille. Syötiin vielä leiritiloissa ja pistettiin tavarat kasaan. Sen jälkeen lähdettiin kotia kohti, Leiri oli todella kiva ja kaikki tunnit menivät hyvin. En onnistunut mokaamaan mitään täydellisesti, joten hyvin meni. Vähän tylsältä tuntui lähteä jo niin pian. Olisi voinut olla pidempikin leiri. Ehkä joku kesä menen kesäleirille Alavudelle? Saa nähdä.




Mikä näistä neljästä postauksesta oli paras?

8 kommenttia:

  1. Mä en osaa kyllä sanoa parasta postausta, mun mielestä nää oli kaikki kivoja! Hiukan saman tyylisiä nämä kolme viimeisintä, kun kuvat olivat pääasiassa kaikissa videolta leikattuja + kaikissa oli kypäräkamera video ja sitten tämä suta kuvattu GoPro video, mutta ei se ollut ollenkaan huono juttu! :D

    VastaaPoista
  2. Mun lemppari oli näistä postauksista ehkä kolmonen, sillä siinä kirjoitit ratsastuksesta kivan tarkasti. Tykkäsin kyllä näistä kaikista! :-)

    VastaaPoista
  3. En osaa määrittää lempparia, eniten mieleen jäi se vikellyspostaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä oli kyllä kiva kirjoittaakkin! :) Vähän erilaista.

      Poista
  4. Vitsit kuullosti tosi hauskalta leiriltä! Ja mukavan erilaiselta, ettei aina pelkkää koulua ja rataestettä! Tuommoselle voisi joskus itsekkin haluta!:)

    VastaaPoista