keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Kuvista jotain muuta?

Taas on tullut vähän pidempää taukoa mm. sen takia, että olin kaksi viikkoa Teneriffalla, enkä sinä aikana kirjoittanu minkäänlaisia postauksia. Voisin ehkä tehdä jotain pientä postausta reissusta, vaikka ei kauheasti mitään materiaalia olekkaan, mutta muutamasta kivasta kuvasta voisin jotain väsätä. Mitä mieltä olette?

Nyt kuitenkin itse postauksen aiheeseen joka on kuvamanipulaatio. Gimpiä käyttämällä olen jo vuoden tai pari postellut kuvista häiritseviä asioita tai muokkaillut jotain vähän monimutkaisempaakin. Olen jo aikaisemmin kirjoittanut postausta kuvanmuokkauksesta ja -käsittelystä noin vuosi sitten. Se ei ole kuitenkaan kovin pitkä tai monipuolinen ja nyt kun postausaiheita ei ole liikaa, niin ajattelin vähän päivittää. 

Asioiden postaminen

Tämä on tosi yleinen ja yleensä nopea tapa mitä teen. Kaikista helpointa on poistaa taustalta jotain ja varsinkin jos tausta on suurimmaksi osaksi kentän hiekkaa. Tässä ensimmäisessä kuvassa tehty juttu on ihan muutaman minuutin homma, kun poistin ihmisen ratsukon takaa. Toisessa puomi jätti taakseen osittain hevosen kaviot, joten niitä piti vähän piirtää kuvaan.

Alkuperäinen kuva ei ole itse ottamani.
Alkuperäinen kuva ei ole itse ottamani.

Ratsukon tason nostaminen

En meinannut keksiä oikein sopivaa otsikkoa, mutta tällä tarkoitan esimerkiksi juurikin esteen korottamista kuvankäsittelyssä tai hevosen muodon tai muun parantamista. Selvennykseksi heti näin alkuun, en käytä tälläisiä kuvia aitojen sijasta vaan muokkailen omaksi huvikseni. Paitsi joskus kun testaan kaveriparoillani, kuinka hyvin olen onnistunut.

Tässä koulukuvassa muokkaminen oli helppoa, koska tausta on melko yksinkertainen ja kuvakulma sopiva ja Simon kaulan asento oli hyvä. Vain päätä piti kääntää. Vaikka muokkaustaitojeni puolesta osaisinkin muokata hevosen kulkemaan täydellisesti, ratsastustaitoni eivät vielä riitä näkemään koska hevonen kulkee hyvin, joten näissäkin kuvissa vain selkeät asiat, kuten muoto ja jalkojen poljenta on muokattua.

Estekuvia olen muokkaillut vähän useamman ja parille kaverillenikin. Tässä ensimmäisessä kuvassa muokkaus oli hevosen kannalta helppo, koska ainoastaan puomeja tarvitsi nostaa, eikä lisäksi myös hevosen asentoa muuttaa. Taustan kannalta tehtävä oli vaikeampi, koska myös tausta on tarkka ja siellä ei ole pelkkää hiekkaa. Taustasta näkeekin selkeästi, jos vähän tarkemmin katsoo, että kuva ei ole aito, koska olen ollut liian laiska.

Alkuperäinen kuva ei ole itse ottamani.
Myös tässä kuvassa taustalla on enemmän tavaraa. Lisäksi käänsin ja nostin ponia vähän, että estettä mahtuisi korottamaan. Tästä johtuen sitten jouduin piirtämään jalkoja ja peitin ne osittain suurentamalla renkaita.

Alkuperäinen kuva ei ole itse ottamani.

Muu muokkaaminen

En edes keksinyt näille kaikille muille otsikkoa, joten tämä saa kelvata. Tähän kategoriaan kuuluu kaikki kuvien yhdistämisestä silmien suurentamiseen ja muuhun hyödyttömään, mutta oikeastaan aika hauskaan.

Ensimmäisen kuvaan käytin aika vähän aikaa sitten muutaman tunnin luultavasi opiskeluaikaani, kuten yleensä. Katselin Roosan kanssa tilannekuvia ja jompi kumpi sanoi, että kuvan vapaana juokseva ravihevonen näyttää ihan laukkahevoselta. Ja sitten vain iski idella ja tein siitä laukkahevonen, vain koska miksikäs ei. Poistin hevoselta kärryt perästä ja ylimääräiset varusteet päältä. Siihen asti kaikki sujui kivasti, mutta kun aloin lisäämään laukkasatulaa, ohjia ja jockeytä, en saanut niitä tarpeeksi samannäköisiksi alkuperäisen kuvan kanssa. Ja älkää edes kysykö hännästä, se epäonnistui täydellisesti. Kokonaisuudessaan lopputulos on ihan ok ja hauska. Tämänkin onnistuneisuutta testattiin ja täydestä meni, kun sanottiin, että olisipa taas Seinäjoella taas laukkalähtöjä.

Alkuperäinen kuva © Roosa Hirsimäki
Jockeyn kuva: stationhousevets.com
Tästä kuvasta tykkään alkuperäisenäkin paljon, koska Panda ja Nipa olivat niin parhaita kavereita. Kun Nipa jouduttiin lopettamaan, muokkasin kuvan ja siitä tuli mielestäni aika söpö. Muokkasin langan pois ja muokkasin Nipan läpinäkyväksi yksinkertaisesti laittamalla päälle palan ruohosta.


Linkkailkaahan omia kuvianne, joita olette muokanneet, haluaisin nähdä muidenkin tuotoksia.

4 kommenttia:

  1. En olekaan ikinä tullut ajatelleeksi, että kuvia voisi muokata noinkin "rajusti", että säätäisi hepan pään asentoa tai esteen korkeutta :D Hauska tuo laukkaratsukuva :D Itsekin harjoittelen kuvien muokkaamista tällä hetkellä, mutta lähinnä ne ovat olleet vielä suht kevyitä muokkauksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota laukkakuvaa oli hauska tehdäkin. Pitäisi varmaan keksiä muitakin ideoita, joita voisi toteuttaa samaan tyyliin. :D

      Poista
  2. Wautsi mitä muokkauksia!! Vitsi kun itsekkin pystyisi nostamaan kuvasta ratsukon tasoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Siitä vain opettelemaa, ei ole loppujen lopuksi kovin vaikeaa. :)

      Poista