sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Täyttä laukkaa eteenpäin ja sarjalle!

Viimeinen tunti ennen tuntsareita. Menin perjantaina tallille tietäen valmiiksi ratsuni. Fabe, jolla menen myös torstaina tuntsarieihin. Tunti olisi voinut mennä paremminkin, jotta olisin saanut hyvän tunnin alle ennen kisoja. Itse en vaan ratsastanut. Tiedättekö sen tunteen kun tunnin jälkeen harmittaa, kun meni huonosti. Alkaa pohtimaan, että miksi ja tajuaa syyksi sen, että itse ei tehnyt mitään ja vain istui selässä. 

Alkuverkassa Fabe tuntui reippaammalta kuin valmennuksessa tiistaina, joko sillä oli parempi päivä tai esteet innostivat sitä jo aluksi. Ravattiin aluksi ja yritin siinä olla tomera ja käskeä reipasta ravia eteen. Tehtiin ympyröitä ja muuta. Fabe tuntui muuten kivalta, kuten se yleensä on. Laukattiin toisessa päädyssä molempiin suuntiin. Laukka oli hidasta, jota ei parantanut yritykseni olla vähän kevyemmässä istunnassa. Reippailla hevosilla se on jo melko helppoa, mutta Fabe on sen tyylinen, että sillä estetistunta on tavattoman vaikeaa ainakin mulle. En ratsasta kovin lyhyellä ohjalla ja muutenkin tasapainoni on huono jalustimilla seistessä. Sitten kun nojaan eteen irti satulasta ja yritän pysyä pystyssä, pohkeet lähtevät irti ja kädet laskee, koska ne ovat yleensä harjassa kiinni. Fabe ei enää liikukkaan mihinkään ja laskee pään alas. En saa annettua pohkeita, joten siitä seuraa joko Faben hidastaminen raviin pää alhaalla tai, että tömpsähdän satulaan ja istun siellä syvällä. Kuitenkin en huolehtinut laukasta tässä vaiheessa jo tarpeeksi ja se jäi ponnettomaksi ja hitaaksi. 


Verkattuamme, mentiin radan ensimmäistä estettä, eli kavalettiä keskellä pitkää sivua. Se oli aluksi puomi ja tultiin molemmissa suunnissa ravissa. Se meni tosi hyvin. Laukassa tultiin myöskin molempiin suuntiin ja askel ei meinannut oikein sopia. Vielä kun Faben mielestä mörköpäätyyn päin mennessä se tuijotti jo aikaisin päätyä ja sen keskittyminen oli siellä. Toisesta suunnasta tuli paremmin.

Hypättiin samaa kavalettia nostettuna muutaman kerran vasempaan suuntaan ja siinä ei ollut ongelmaa. Päädyssä vaan Fabe halusi oikoa, kun tuijotti päätyä, mutta itse kavaletti meni mallikkaasti. Tunnin aiheena oli sarja, koska kisojen radassa on myöskin sarja ja sitä mennään todella harvoin tunnilla. Varsinkin noin pitkällä välillä. Välissä on muistaakseni 6,5 metriä. Aluski molemmat esteet olivat ihan puomeina ja laukattiin siitä yli muutaman kerran. Joka kerralla Fabe tunki väliin toisenkin askeleen, joka ei sinänsä haitannut, koska esteitä ei vielä ollut.

Puomit vaihtuivat ristikkoon ja nyt väliin yritettiin saada yksi askel. En onnistunut siinä tosin kertaakaan. Fabesta löytyy kyllä laukkaa, jos sitä uskaltaa ratsastaa. Olisi varmaan päässyt välin innarinakin, jos olisi tarpeeksi lujaa mennyt. Pystyinäkin esteiden väliin tuli kerran tai kaksi vielä lisäksi miniaskel. Videolla ei näy, mutta muistaakseni ennen radan hyppäämistä pääsin ratsastamaan väliin vain yhden askeleen, kun uskalsin pyytää välissä eteen.



Lopuksi tultiin rataa joka alkoi kavaletiltä. Sen jälkeen pysty, joka vastasi kisaradalla kolmatta estettä. Pysty oli aika lähellä päätyä, joten sen jälkeen piti saada mentyä vielä suoraan ennen käännöstä. Sen jälkeen vielä käännös sarjalle. Rata tultiin yhteensä kolme kertaa, mutta niistä videolla näkyy kaksi. Joka kerralla kaksi ensimmäistä estettä sujui hyvin, joskin ensimmäisellä radalla toisen esteeen jälkeen Fabe kääntyi itsekseen vähän aikaisin. Sarjalla joka kerralla väliin tuli vain yksi askel, ensimmäisellä kerralla en pääsyt ihan toiseen hyppyyn mukaan, koska a-osalle tuli vähän pohjaan, mutta silti selvittiin yli. Viimeinen rata meni rosi hyvin ja sillä tavalla olisi pitänyt ratsastaa koko tunti.

Fabe meni vielä viimeiselle tunnille, joten tallissa piti vain löysätä vyötä. Ja ottaa suitset siksi aikaa pois, että heppa juo. Se meni karsinassa suoraan juomakupille ja katsoi sen näköisenä, että "Tuu nyt ottaan nää hihnat pois, että saan juotua". Siinä sitten ohjat kaulalla Fabe joi ja odotin vieressä suitsien kanssa.



Onko teillä tulossa kisoja?

6 kommenttia:

  1. Onnea tuntsareihin! :-) Mulla ei oo tulossa kisoja, itseasiassa en edes tiedä mun hevosharrastuksen jatkosta. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan ois kumminkin tarkotus suunnata ensi syksynä sinne Seinäjoelle, jolloin myös talli tulisi vaihtumaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Toivottavasti suunnitelmasi onnistuvat :)

      Poista
  2. Hienon näköistä menoa!:) Ja onnea tuntsareihin! Missä ne muuten pidetään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ne pidetään Ylistarossa Mäki-Pohdossa.

      Poista
  3. Todella kiva postaus! :)
    Meillä oli viime viikon sunnuntaina estekilpailut Yyterissä, mentiin 60/70cm ja 80cm. Nyt tämän viikon sunnuntaina ollaan menossa Porin Ratsastuskeskukseen hyppäämään 60cm ja 90cm, rimaa siis jälleen kerran korotettu. Saas nähdä, miten ratsastaja sen kokoisten esteiden yli mahtaa mennä. :D

    http://riding-mylifestyle.blogspot.fi/

    VastaaPoista