keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Estekisat auringonpaisteessa

Olin viime viikon torstaina tosiaan tämän vuoden ekoissa estekisoissa. Pääsin menemään Fabella ja estekorkeutena 60-70 cm. Kenttä oli sopivasti juuri ennen kisoja hyvässä kunnossa, joten päästiin menemään kentällä. Kisat alkoivat vasta viideltä, kun olivat iltakisat ja olin vasta kolmannessa luokassa, joten kovin paha kiire ei ollut. Ensimmäinen luokkaa oli puomiluokka ja toinen ristikko ja pystyluokka. Niissä ei ollut kovinkaan monta osallistujaa. Päivä oli tosi lämmin ja aurinkokin paistoi lähes koko ajan. Mulla oli kisahousujen päällä mustat collarit, joten rataa kävellessä ja somaa vuoroa odotellessa tuli vähän kuuma.


Fabella meni yhteensä neljä koko kisäpäivän aikana ja olin kolmas lähtijä. Autoin vähän ruunan kuntoon laittamisessa. Lähdin vasta kolmannessa verkassa, joten kuvasin kavereitani kahdessa ensimmäisessä verkassa. Kuvasin myös Roosan radan, mutta sen jälkeen menin vaihtamaan kisakamppeita päälle. Pääsin heti Faben selkään ja kun sain jalustimet säädettyä saikin mennä jo verkkaamaan. Fabe oli mukavan reipas, mutta kisaverkassa en yleensä itse pysty keskittymään, joten tein lähinnä vain ympyröitä ja voltteja ravissa ja laukassa. Verkkaesteet olivat numerot kaksi ja neljä, joista ensin hypättiin vasempaan kierrokseen kakkoestettä. Paikat osuivat hyvin ja Fabe hyppäsi terävästi. Silläkin taisi olla kevättä rinnassa.



Rata oli aika erilainen kun yleensä tallikisoissa. Siinä oli kaksi okseria ja kutoseste oli kavaletti. Rata oli kuitenkin todella kiva ja siinä oli mahdollisuus tehdä yksi uusinnan kaarteista todella monella tavalla. Viime estekisoissa jäi vähän harmittamaan kun en oikonut yhtään uusinnassa. Nyt ajattelin tehdä ne kaikista pienimmät kaarteet. 

Perusrata meni todella hyvin, kaikille esteille hyvät paikat ja Fabea sai välillä jopa vähän pidättää. Viimeinen okseri pitkän suoran jälkeen ja siitä alkoi uusinta. Ensimmäinen este oli sama kuin perusradalla. Siihen tuli _todella_ pohjaan, mutta onneksi Fabe pelasti. Kakkoselle oli vähän hankala pienentää kaarretta ja päästä silti suoristamaan esteelle, mutta sekin sujui hyvin. Aavistuksen ehkä lähelle. Kutoselle käänsin pienimmän mahdollisen tien ja laukka vähän hiipui ja esteelle lähelle. Onneksi este oli pieni ja Fabe osasi korjata virheeni. Seiskalle kaarros ja pitkä suora ja hyvä paikka. Hieno Fabe! Olen tosi tyytyväinen rataan ja varsinkiin mahtavaan ratsuuni. Se jaksoi puksuttaa radan läpi vaikka jo kaksi rataa alla. Yritin saada videolta selvää ajasta, mutta sen verran taputusta sen päälle kuului, joten en tiedä aikaani. 



Kisoista kotiin viemisinä sinivalkoinen ruusuke ja iloinen mieli. Mukava päivä kisoissa oli ja hienoja suorituksia kaikissa luokissa. Kavereillakin meni kaikilla hyvin, ja moni sijoittuikin. Alla vielä video radasta.



Oletteko te jo kisanneet tänä vuonna? Mikä laji?

4 kommenttia:

  1. Voi että olitte hienoja <3 Onnea vielä sijoituksesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Olitte te Tupsunkin kanssa aika hienoja vaikka niinkin vaihtui hevonen!

      Poista
  2. Todella hienoja kuvia! Suloinen heppa, kun sillä on miltei joka kuvassa korvat höröllä :D Paljon onnea :)

    VastaaPoista