tiistai 19. tammikuuta 2016

Josko nyt..?

Ei näköjään ihan pitänyt lupaukseni aktiivisemmasta kirjoittelusta. Tässä välissä ehdin ajatella, että alkaisin taas bloggaamaan useamman, sen jälkeen harkitsin todella vakavasti ihan kunnollista taukoa ja olisin varmaan tehnyt siitä jo postauksenkin, jos olisin avannut koneen. Siihen olisi loppunut tämän blogin tarina ainakin tältä erää. Nyt kuitenkin tehdessäni tilausbanneria, sain intoni takaisin ja halusin vain ruveta kirjoittamaan postausta.

Toivon, että nyt jatkuisivat taas aktiivisemmat ajat, mutta niitä varten tarvitaan pieniä muutoksia. Tämä ulkoasu on ollut poikkeuksellisen kauan, mutta pidän siitä edelleen, joten se saa jäädä ainakin toistaiseksi. Osaksi siksi, että en osaa tällä hetkellä tehdä kovinkaan hienoja bannereita. Blogin sisältö tulee todennäköisesti muuttumaan ainakin osittain. Tuntipostauksia tulee, mutta ei ainakaan enää samalla kaavalla kuin ennen, koska niiden tekeminen alkoi tuntua rutiinilta ja oli tylsää. Valokuvaus tulee varmasti ainakin keväämmällä kasvamaan osa-alueena, vaikka nytkin suuri osa postauksista liittyy siihen. 

Viime huhtikuun jälkeen postaustahti on alkanut pikkuhiljaa harvenemaan ja lokakuun jälkeen romahti alle viiteen postaukseen kuukaudessa. Enää ei ehkä puhuta niistä 15 postauksesta kuukaudessa, koska olen hukannut luovuuden jonnekin matkan varrelle. Postausideoita saa siis heitellä!

Tähän loppuun vielä video ja muutama videolta kaapattu kuva kankitunnilta, josta en koskaan kirjoittanut postausta.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti